Lapseni aloittivat päiväkotiin tutustumisen tällä viikolla. Saimme paikan melko läheltä, kolmannesta vaihtoehdostani.
Kaikkihan tietävät, että päiväkotipaikan saaminen on arpapelin ja taktikoinnin yhdistelmä, jolla on oma hämärä logiikkansa. Tässä minun näkemyksiäni asiasta, josta en oikeasti mitään tiedä.
- Päiväkotien johtajat päättävät päiväkotipaikkojen jaosta kokouksissaan. Ei ole siis turhaa soittaa tai jopa tavata johtajia ja selittää omaa tilannettaan.
- On hyvä olla aikaisin liikkeellä. Paikkoja ei jaeta hakujärjestyksessä, mutta aikaisin hakeminen osoittaa sen, että tarve on todellinen ja tärkeä.
- Toisaalta aikaisin hakeminen ei takaa mitään. Mihinkään lupauksiin ei kannata luottaa, koska lopullisten paikkojen jakoon vaikuttaa paljon se, paljonko nk. "ensisijaisia" paikkoja kysytään juuri silloin, kun oma lapsesi aloittaisi päivähoidon.
- Ensisijaiset paikat on varattu sisaruspaikoille, päiväkotiin palaajille eli niille lapsille, joilla on jo ollut päiväkotipaikka, mutta jotka ovat olleet välillä kotihoidossa sekä siirtojonossa oleville, eli heille, jotka haluavat muuttaa jo olemassa olevaa päiväkotipaikkaansa.
- Päiväkotipaikan saaminen on helpointa elokuussa, kun vanhat eskarit lähtevät kouluun ja paikkoja vapautuu heiltä.
- Päiväkotipaikkaa kannattaa hakea 1.8. alkaen, vaikka haluaisikin aloittaa myöhemmin elokuussa.
- 1.8. ei kannata aloittaa, sillä henkilökuntaa on silloin vielä niukasti paikalla. Päiväkodin koko vahvuus on varmimmin töissä silloin, kun koulutkin alkavat.
- Kannattaa hakea kokopäiväpaikkaa, vaikka haluaisikin jättää lapset lyhyemmäksi ajaksi hoitoon. Osapäiväpaikkoihin suhtaudutaan nihkeästi, "koska ne vievät kokopäivälapsen paikan". Hoitoaikaa voi muuttaa myöhemminkin.
- Edellinen sitaatti ei pidä aina paikkaansa. Päiväkodissa, jossa lapseni aloittavat, on kaksi perhettä, jotka jakavat yhden kokopäiväpaikan. En tiedä, miten tämä järjestely on saatu aikaan.
- Jos päiväkotipaikka ei miellytä, itku saattaa joskus auttaa. Jos mikään ei auta, siirtojono on ainoa vaihtoehto.
perjantai 9. elokuuta 2013
torstai 8. elokuuta 2013
Jäähyväiset kotiäitiydelle
Kolme vuotta, kaksi lasta, kaupunkikävelyitä, rauhallisia kahvihetkiä, ahtaita hissejä, tiukkoja ylämäkiä, rintaraivareita, tuttiraivareita, talvihaalariraivareita (minun), ihania pieniä käsiä, jotka johdattavat milloin minnekin.
Palaan töihin ensi maanantaina. Olo on omituisen huojentunut. Tuntuu kuin suuri velvollisuuteni äitinä olisi nyt suoritettu. Tämä on tietysti ihan puppua, enkä tietenkään oikeasti kuvittele, että äitinä oleminen olisi tulevaisuudessa yhtään helpompaa. Todennäköisesti päinvastoin.
Ehkä huojentunut olo tulee siitä, että olen selvinnyt näistä kolmesta vuodesta. Vanhempi lapsistani täyttää pian kolme ja nuorempikin on jo yli puolitoistavuotias ja osaa ja ymmärtää jo paljon.
Tämä on ollut minulle kova koulu. Kaikkein vaikeinta on ollut tilanteiden ennakoimattomuus ja lastenhoidon rankkuus.
Minulle on suotu vilkkaita lapsia, joiden kanssa mikään tilanne ei ole rauhallinen. He eivät istu eivätkä seiso paikallaan. Tämä koskee hiekkalaatikkoa, rattaiden seisomalautaa, hissiä, ruokapöytää, junaa, bussia, kahvilaa, muskaria ja mitä tahansa kyläpaikkaa.
Ehkäpä olen huojentunut siitä, että saan välillä olla koko päivän rauhassa omissa oloissani.
Tulen varmasti kaipaamaan kotiäidin kahvihetkiä ja mahdollisuutta lukea kirjaa keskellä päivää tai ottaa päiväunet. Kaipaan varmasti lapsiani päivisin, kun olen töissä.
Minä ja mieheni aiomme aluksi tehdä molemmat nelipäiväistä viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että lapset ovat vain kolme päivää viikossa päiväkodissa. Olemme käyneet tällä viikolla harjoittelemassa päiväkodissa, mutta kirjoitan siitä toisella kertaa.
Isompi lapsista jäi jo nyt omasta tahdostaan päiväkotiin koko päiväksi. Huomenna on nuoremman vuoro harjoitella ilman äitiä tai isää olemista.
Se itku on se, mikä minua oikeastaan ainoastaan huolettaa.
Palaan töihin ensi maanantaina. Olo on omituisen huojentunut. Tuntuu kuin suuri velvollisuuteni äitinä olisi nyt suoritettu. Tämä on tietysti ihan puppua, enkä tietenkään oikeasti kuvittele, että äitinä oleminen olisi tulevaisuudessa yhtään helpompaa. Todennäköisesti päinvastoin.
Ehkä huojentunut olo tulee siitä, että olen selvinnyt näistä kolmesta vuodesta. Vanhempi lapsistani täyttää pian kolme ja nuorempikin on jo yli puolitoistavuotias ja osaa ja ymmärtää jo paljon.
Tämä on ollut minulle kova koulu. Kaikkein vaikeinta on ollut tilanteiden ennakoimattomuus ja lastenhoidon rankkuus.
Minulle on suotu vilkkaita lapsia, joiden kanssa mikään tilanne ei ole rauhallinen. He eivät istu eivätkä seiso paikallaan. Tämä koskee hiekkalaatikkoa, rattaiden seisomalautaa, hissiä, ruokapöytää, junaa, bussia, kahvilaa, muskaria ja mitä tahansa kyläpaikkaa.
Ehkäpä olen huojentunut siitä, että saan välillä olla koko päivän rauhassa omissa oloissani.
Tulen varmasti kaipaamaan kotiäidin kahvihetkiä ja mahdollisuutta lukea kirjaa keskellä päivää tai ottaa päiväunet. Kaipaan varmasti lapsiani päivisin, kun olen töissä.
Minä ja mieheni aiomme aluksi tehdä molemmat nelipäiväistä viikkoa, mikä tarkoittaa sitä, että lapset ovat vain kolme päivää viikossa päiväkodissa. Olemme käyneet tällä viikolla harjoittelemassa päiväkodissa, mutta kirjoitan siitä toisella kertaa.
Isompi lapsista jäi jo nyt omasta tahdostaan päiväkotiin koko päiväksi. Huomenna on nuoremman vuoro harjoitella ilman äitiä tai isää olemista.
Se itku on se, mikä minua oikeastaan ainoastaan huolettaa.
tiistai 23. heinäkuuta 2013
Kiintymyssuhteella päähän
Tyttäreni puolitoistavuotisneuvolassa lääkäri tarkkaili lapseni liikkeitä ja totesi tyytyväisenä, että lapsella taitaa olla turvallinen kiintymyssuhde, koska hän uskaltaa lähteä kävelemään ympäri huonetta.
Eräs ystäväni taas sai täyslaidallisen kiintymyssuhdekritiikkiä, kun hän erehtyi ottamaan puheeksi lapsensa nukkumaanmenoon liittyvät vaikeudet päiväkodin järjestämässä asiantuntijaillassa. Sen sijaan, että muut vanhemmat olisivat jakaneet kokemuksiaan, he alkoivatkin syyllistää ystävääni ja epäillä tämän lapsen kiintymyssuhteen tilaa.
Mikään ei ole helpompaa kuin lytätä äitien ja isien kasvatusponnistelut esittämällä arvioita lasten ja vanhempien suhteesta. Sillä senhän näkee jo parin minuutin havainnoinnin jälkeen. Ja sitten vain kiintymyssuhdekortti käyttöön.
Minulla ei ole mitään kiintymyssuhdeteoriaa vastaan. Uskon kyllä, että lapsia tutkineet asiantuntijat ovat oivaltaneet jotain olennaista kehittäessään eri kiintymyssuhdetavat. Minua häiritsee se, että kiintymyssuhdeteorialle annetaan niin paljon painoa, vaikka sen arvioiminen on erittäin epätarkkaa.
On paljon kuvauksia siitä, minkälainen äiti aiheuttaa kiintymyssuhteeseen ongelmia, mutta vähän konkreettisia ohjeita siitä, miten luoda turvallinen kiintymyssuhde. Tai perun puheeni. Ohjeitahan riittää, mutta mitkä toimintatavat ovat oikeasti kriittisiä ja mitkä ei.
Riittääkö, että pitää lasta sylissä vai tarvitaanko kantoliinaa. Menikö kaikki pilalle, kun lopetin imetyksen aikaisin, olen joskus väärään aikaa ärtyinen ja poissaoleva. Entä tuhoaako päiväkotiinmeno puolitoistavuotiaan kiintymyssuhteen.
Olen lueskellut viime päivinä Jari Sinkkosen kirjaa Elämäni poikana. Hän sivuaa kiintymyssuhdeteoriaa toteamalla, että maailmassa voi hyvin selvitä ilman turvallisen kiintymyssuhteen tuomaa suojaa, mutta se on eräänlainen elämän valttikortti, josta on hyötyä. Hän myös arvelee, että välttelevästi kiintyneitä suomalaisia on paljon.
Haluaisin tietysti, että lapsilleni kehittyisi turvallinen kiintymyssuhde minuun ja mieheeni. Mutta kohta taitaa olla myöhäistä. Vanhempi lapsi täyttää pian kolme ja nuoremmankin vauvavuosi on jo ohi. Jos muut eivät ehdi, niin voinpa takoa kiintymyssuhdekorttia itse omaan päähäni.
tiistai 2. heinäkuuta 2013
Terveisiä häirikköäidiltä
Pelkään pahoin, että olen yksi heistä. Ja samalla toivon, etten olisi.
Tiedättekö ne äidit ja isät, joista on enemmän häiriötä ympäristölleen kuin lapsista? Ne, joille jää nauha päälle jo aamulla ja jotka jatkavat samaan tyyliin junassa, bussissa, kaupassa: "Istu paikalla, älä kopistele, laita hattu päähän, ole kunnolla, lopeta tuo päristely, älä koske siihen, nyt hiljaa!"
Häirikköäiti ei huomaa muita ihmisiä ympärillään, koska hänen koko keskittymiskykynsä kuluu lapsensa tarkkailuun ja ojentamiseen. Ja huomaamattaan hän on se, joka täyttää ympäristön melulla, usein paljon äänekkäämmin kuin lapsensa. Tähän on tietysti syynsä. Lapsi on kenties sellainen, jolla on tapana painaa joka napista, kääntää kaikkia vipuja ja heitellä kenkänsä, lakkinsa ja lelunsa ympäri kaupunkia.
Tänään Linnanmäellä kohtasin yhden meistä. Eräs äiti joutui lasten autokarusellin alussa komentamaan vilkkaita veljeksiä istumaan - ihan asiasta. Vaikka veljeksillä näytti menevän kohtalaisen hyvin avoautossaan, äiti raukka ei rentoutunut koko karusellin aikana, vaan huusi pojilleen taukoamatta: "Käännä siitä ratista. Sinun kuuluu kääntää siitä ratista!"
Ymmärrän tätä äitiä. Huudollaan hän ehkä ajatteli voivansa ennaltaehkäistä piilevän katastrofin, jossa isoveli ja pikkuveli alkaisivat tapella tai juosta ympäri liikkuvaa karusellia.
Liikun melko paljon lasteni kanssa junalla, jossa lapset pitkästyvät nopeasti. Koska tiedän olevani motkottava häirikkö lasteni kanssa liikkuessani, ennaltaehkäisen tulevat konfliktit vaientamalla kolmevuotiaani Puuha Petellä ja puolitoistavuotiaan riisikakuilla, ja tunnustan, tarvittaessa jopa tutilla. Itse saan istua kymmenen minuuttia silmät kiinni.
Kerran vieressäni istui yhden lapsen äiti, joka viihdytti seuralaistaan taukoamatta ja katseli meidän video-tutti-meininkiä. Totesin katseeseen ystävällisesti, että oli minullakin joskus yhden lapsen kanssa periaatteita, mutta nyt olen vain onnellinen, jos voin vähän aikaa hengähtää. (Ja antaa kanssamatkustajienkin hengähtää.)
Tiedättekö ne äidit ja isät, joista on enemmän häiriötä ympäristölleen kuin lapsista? Ne, joille jää nauha päälle jo aamulla ja jotka jatkavat samaan tyyliin junassa, bussissa, kaupassa: "Istu paikalla, älä kopistele, laita hattu päähän, ole kunnolla, lopeta tuo päristely, älä koske siihen, nyt hiljaa!"
Häirikköäiti ei huomaa muita ihmisiä ympärillään, koska hänen koko keskittymiskykynsä kuluu lapsensa tarkkailuun ja ojentamiseen. Ja huomaamattaan hän on se, joka täyttää ympäristön melulla, usein paljon äänekkäämmin kuin lapsensa. Tähän on tietysti syynsä. Lapsi on kenties sellainen, jolla on tapana painaa joka napista, kääntää kaikkia vipuja ja heitellä kenkänsä, lakkinsa ja lelunsa ympäri kaupunkia.
Tänään Linnanmäellä kohtasin yhden meistä. Eräs äiti joutui lasten autokarusellin alussa komentamaan vilkkaita veljeksiä istumaan - ihan asiasta. Vaikka veljeksillä näytti menevän kohtalaisen hyvin avoautossaan, äiti raukka ei rentoutunut koko karusellin aikana, vaan huusi pojilleen taukoamatta: "Käännä siitä ratista. Sinun kuuluu kääntää siitä ratista!"
Ymmärrän tätä äitiä. Huudollaan hän ehkä ajatteli voivansa ennaltaehkäistä piilevän katastrofin, jossa isoveli ja pikkuveli alkaisivat tapella tai juosta ympäri liikkuvaa karusellia.
Liikun melko paljon lasteni kanssa junalla, jossa lapset pitkästyvät nopeasti. Koska tiedän olevani motkottava häirikkö lasteni kanssa liikkuessani, ennaltaehkäisen tulevat konfliktit vaientamalla kolmevuotiaani Puuha Petellä ja puolitoistavuotiaan riisikakuilla, ja tunnustan, tarvittaessa jopa tutilla. Itse saan istua kymmenen minuuttia silmät kiinni.
Kerran vieressäni istui yhden lapsen äiti, joka viihdytti seuralaistaan taukoamatta ja katseli meidän video-tutti-meininkiä. Totesin katseeseen ystävällisesti, että oli minullakin joskus yhden lapsen kanssa periaatteita, mutta nyt olen vain onnellinen, jos voin vähän aikaa hengähtää. (Ja antaa kanssamatkustajienkin hengähtää.)
keskiviikko 5. kesäkuuta 2013
Miten olla sanomatta ei
Puolitoistavuotiaalleni on ihan sama, miten häntä kielletään. Raivokas huuto alkaa joka tapauksessa. Mutta kohta kolmevuotiaan kanssa olen alkanut opetella ei-sanan välttämistä ja käskemistä tilanteissa, joissa ei ole aivan pakko.
Toimivaksi taktiikaksi on osoittautunut Kanariansaarilla oppimani strategia, jossa agressiivisille sisäänheittäjille kauniisti hymyilleen vinkataan "Maybe tomorrow."
Lapsi on tietysti jo hoksannut jujuttamiseni ja osaa itsekin pyytää: "Huomenna äiti, huomenna."
Näin se käy:
Lapsi: "Ostetaan jäätelöä!"
Aikuinen: "Ostetaan pillimehut!"
L: "Vielä yksi Palomies Sami."
A: "Sinä olet jo katsonut kaksi ohjelmaa. Laita telkkari itse kiinni."
L: "Minä haluan mennä ulos leikkimään kaivurilla."
A: "Huomenna voidaan leikkiä kaivurilla."
L: "Minä en halua mennä nukkumaan."
A: "Mennään lukemaan kirja."
L: "Saanko keksiä."
A: "Keksiä syödään vieraiden kanssa."
L: "Äiti, tule leikkimään."
A: "Nyt on äidin kahvinjuontiaika."
Toimivaksi taktiikaksi on osoittautunut Kanariansaarilla oppimani strategia, jossa agressiivisille sisäänheittäjille kauniisti hymyilleen vinkataan "Maybe tomorrow."
Lapsi on tietysti jo hoksannut jujuttamiseni ja osaa itsekin pyytää: "Huomenna äiti, huomenna."
Näin se käy:
Lapsi: "Ostetaan jäätelöä!"
Aikuinen: "Ostetaan pillimehut!"
L: "Vielä yksi Palomies Sami."
A: "Sinä olet jo katsonut kaksi ohjelmaa. Laita telkkari itse kiinni."
L: "Minä haluan mennä ulos leikkimään kaivurilla."
A: "Huomenna voidaan leikkiä kaivurilla."
L: "Minä en halua mennä nukkumaan."
A: "Mennään lukemaan kirja."
L: "Saanko keksiä."
A: "Keksiä syödään vieraiden kanssa."
L: "Äiti, tule leikkimään."
A: "Nyt on äidin kahvinjuontiaika."
keskiviikko 22. toukokuuta 2013
Elämää vilkkaan lapsen kanssa
Älkää ymmärtäkö väärin. Olen onnellinen ja kiitollinen vauhdikkaista, hauskoista ja reippaista lapsistani. Kolmen viime vuoden aikana olen vain huomannut, kuinka erilaista on olla vilkkaan tai rauhallisen lapsen äiti.
Olin pari viikkoa sitten kaksi päivää yksin kotona puolitoistavuotiaan tyttäreni kanssa. Olin koko sen ajan rauhallinen ja rentoutunut. Tajusin, että kahden lapsen kanssa adrenaliini on huipussaan ja sydämeni tykyttää jatkuvasti. En osaa rentoutua hetkeksikään silloin, kun lapseni leikkivät vapaasti.
En ole mielestäni erityisen ylihuolehtivainen enkä säiky lasteni kolhuja, mutta on mahdotonta luottaa yhteen yksivuotiaaseen ja yhteen kaksivuotiaaseen samassa huoneessa.
Vilkas esikoiseni leikkii rajusti ja saattaa köyttää mittanauhaa siskonsa kaulan ympärille, kiivetä hakemaan keittiöstä mitä milloinkin tai muuten törmäillä, heitellä palloa tai kieriä siskonsa päällä. Ei niin, etteikö sisko yrittäisi pistää samalla mitalla vastaan, mutta raukka on vielä päätä lyhyempi ja monta kiloa kevyempi kuin veljensä.
Uloslähtö ja pukeminen on kamalaa poukkoilua. Saan yksivuotiaan ja itseni valmiiksi nopeasti, mutta isoveli rynnii edestakaisin kuin villi koiranpentu ja lähtee karkuun samassa, kun irrotan otteeni ottaakseni toisen kengän tuolin alta. Siinä sekunnissa, kun laitan vielä itselleni hatun päähän, isoveli on jo ehtinyt puristaa siskoaan ulko-oven ja välioven väliin ja repiä hattua päästä.
Matkamme kolmannesta kerroksesta vaunuvarastoon menee niin, että isoveli vuoroin repii kädestäni, vuoroin istuu portailla ja vuoroin huutaa kurkkusuorana, jos menen siskon kanssa edeltä.
Puistossa meno on onneksi rauhoittunut, kun leikit ovat kehittyneet. Oi ihanuutta, että voin vihdoinkin päästää pojan menemään muiden lasten kanssa ja leikit sujuvat kohtuullisen hyvin. Ja minä voin juosta puolitoistavuotiaan perässä. Kumpikaan lapsistani ei ole viihtynyt hiekkalaatikolla tai keinussa kolmea minuuttia pidempään.
Katselen välillä kateellisena äitejä, jotka istuvat rauhassa hiekkalaatikon reunalla tai yrittävät saada lapsiaan keinusta pois.
Kotimatka seisomalaudalla on yhtä hyppimistä, potkimista, roikkumista ja pysähtelyä, kun pitää testata renkaita, jarrua tai vesilätäkköä. Olen sen matkan jälkeen jo aivan puhki, mutta vielä alkaa viimeinen testi ennen kotiovea.
Vaunuvarastossa päästän pojan rattaista. Hän repii seinältä suksensa ja alkaa laittaa niitä jalkoihin. Sekunnin päästä hänellä on kädessään harja ja rikkalapio, joilla siivoaa raivokkaasti varastoa. Sitten lelulaatikosta sinkoaa keskelle huonetta kaivinkone, seinässä roikkuvaa pyörää pitää vähän heiluttaa ja pyöräperäkärryn jarrua väännellä.
Minä seison rimpuileva sisko kainalossa ja pidän painavaa rautaovea auki. Joskus pääsemme yhtä matkaa portaiden alapäähän. Portaiden nousu on äänekästä draamaa, ja säälin suuresti naapureitamme, jotka joutuvat kuuntelemaan kiljuvia lapsiani.
Hyvänä päivänä lapseni kävelevät käsi kädessä portaat ylös.
Nyt jos joku ihmettelee vielä suklaan ja kahvin kulutustani, toivotan tervetulleeksi kokeilemaan puistoreissua kanssani.
Olin pari viikkoa sitten kaksi päivää yksin kotona puolitoistavuotiaan tyttäreni kanssa. Olin koko sen ajan rauhallinen ja rentoutunut. Tajusin, että kahden lapsen kanssa adrenaliini on huipussaan ja sydämeni tykyttää jatkuvasti. En osaa rentoutua hetkeksikään silloin, kun lapseni leikkivät vapaasti.
En ole mielestäni erityisen ylihuolehtivainen enkä säiky lasteni kolhuja, mutta on mahdotonta luottaa yhteen yksivuotiaaseen ja yhteen kaksivuotiaaseen samassa huoneessa.
Vilkas esikoiseni leikkii rajusti ja saattaa köyttää mittanauhaa siskonsa kaulan ympärille, kiivetä hakemaan keittiöstä mitä milloinkin tai muuten törmäillä, heitellä palloa tai kieriä siskonsa päällä. Ei niin, etteikö sisko yrittäisi pistää samalla mitalla vastaan, mutta raukka on vielä päätä lyhyempi ja monta kiloa kevyempi kuin veljensä.
Uloslähtö ja pukeminen on kamalaa poukkoilua. Saan yksivuotiaan ja itseni valmiiksi nopeasti, mutta isoveli rynnii edestakaisin kuin villi koiranpentu ja lähtee karkuun samassa, kun irrotan otteeni ottaakseni toisen kengän tuolin alta. Siinä sekunnissa, kun laitan vielä itselleni hatun päähän, isoveli on jo ehtinyt puristaa siskoaan ulko-oven ja välioven väliin ja repiä hattua päästä.
Matkamme kolmannesta kerroksesta vaunuvarastoon menee niin, että isoveli vuoroin repii kädestäni, vuoroin istuu portailla ja vuoroin huutaa kurkkusuorana, jos menen siskon kanssa edeltä.
Puistossa meno on onneksi rauhoittunut, kun leikit ovat kehittyneet. Oi ihanuutta, että voin vihdoinkin päästää pojan menemään muiden lasten kanssa ja leikit sujuvat kohtuullisen hyvin. Ja minä voin juosta puolitoistavuotiaan perässä. Kumpikaan lapsistani ei ole viihtynyt hiekkalaatikolla tai keinussa kolmea minuuttia pidempään.
Katselen välillä kateellisena äitejä, jotka istuvat rauhassa hiekkalaatikon reunalla tai yrittävät saada lapsiaan keinusta pois.
Kotimatka seisomalaudalla on yhtä hyppimistä, potkimista, roikkumista ja pysähtelyä, kun pitää testata renkaita, jarrua tai vesilätäkköä. Olen sen matkan jälkeen jo aivan puhki, mutta vielä alkaa viimeinen testi ennen kotiovea.
Vaunuvarastossa päästän pojan rattaista. Hän repii seinältä suksensa ja alkaa laittaa niitä jalkoihin. Sekunnin päästä hänellä on kädessään harja ja rikkalapio, joilla siivoaa raivokkaasti varastoa. Sitten lelulaatikosta sinkoaa keskelle huonetta kaivinkone, seinässä roikkuvaa pyörää pitää vähän heiluttaa ja pyöräperäkärryn jarrua väännellä.
Minä seison rimpuileva sisko kainalossa ja pidän painavaa rautaovea auki. Joskus pääsemme yhtä matkaa portaiden alapäähän. Portaiden nousu on äänekästä draamaa, ja säälin suuresti naapureitamme, jotka joutuvat kuuntelemaan kiljuvia lapsiani.
Hyvänä päivänä lapseni kävelevät käsi kädessä portaat ylös.
Nyt jos joku ihmettelee vielä suklaan ja kahvin kulutustani, toivotan tervetulleeksi kokeilemaan puistoreissua kanssani.
keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Kotiäiti testaa: kotiruokakassi
En ole vieläkään oppinut pitämään ruoanlaitosta. En osaa suunnitella, minulta puuttuvat intohimo, mielikuvitus ja motivaatio. Mieheni kokkaa toisinaan, mutta päästäksemme eroon jauhelihakierteestä olemme tilanneet valmista kotiruokaa kotiin viime syksyn ja kevään aikana.
Palvelu toimii niin, että noin joka toinen maanantai-ilta ovikello soi ja saamme paperikassillisen ruokaa. Kolme ruokalajia, jotka riittävät helposti koko viikoksi kahden aikuisen ja kahden taaperon perheessämme. Usein ruokaa on niin paljon, että pakastimeen jää monta pientä rasiallista seuraavaksi viikoksi.
Alussa ruoat olivat lapsillemme liian mausteisia. Listalla oli thaimaalaista kanakeittoa ja chili-con-carnea. Minä kuitenkin tykkäsin. Ruoat olivat hyviä, joskus yllättäviä ja sellaisia, mitä en itse tekisi. Miinuksena oli, että lapsille piti usein keksiä jotain muuta ruokaa.
Viime aikoina kotiruokakassin linja on muuttunut. Ruoka on nimenomaan kotiruokaa: makaronilaatikkoa, kinkkukiusausta, kalakeittoa. Omat ruokaelämykseni ovat vähentyneet ja joskus olisin tehnyt mielestäni itse parempaa, mutta lapsille ruuat ovat nykyään maistuneet. Ainut huono puoli on ruokien suolaisuus, joka vaikuttaa varsinkin yksivuotiaan uniin.
Meillä on parhaillaan palveluun kestotilaus, mikä helpottaa elämää valtavasti. Niinpä en nyt niin kamalasti valita suolaisesta kinkkukiusauksesta, joka kuitenkin on "kotitekoista" ja säästää minulta paljon aikaa ja vaivaa.
Kotiruokakassin toimittaa Middag. He tarjoavat myös ruokakasseja, joiden mukana tulee raaka-aineet ja reseptit. Niitä emme ole kokeilleet. Vastaavia raaka-ainekasseja toimittavat myös mm. Keittiökaveri, Neljän ruoka ja Syö hyvin.
Palvelu toimii niin, että noin joka toinen maanantai-ilta ovikello soi ja saamme paperikassillisen ruokaa. Kolme ruokalajia, jotka riittävät helposti koko viikoksi kahden aikuisen ja kahden taaperon perheessämme. Usein ruokaa on niin paljon, että pakastimeen jää monta pientä rasiallista seuraavaksi viikoksi.
Alussa ruoat olivat lapsillemme liian mausteisia. Listalla oli thaimaalaista kanakeittoa ja chili-con-carnea. Minä kuitenkin tykkäsin. Ruoat olivat hyviä, joskus yllättäviä ja sellaisia, mitä en itse tekisi. Miinuksena oli, että lapsille piti usein keksiä jotain muuta ruokaa.
Viime aikoina kotiruokakassin linja on muuttunut. Ruoka on nimenomaan kotiruokaa: makaronilaatikkoa, kinkkukiusausta, kalakeittoa. Omat ruokaelämykseni ovat vähentyneet ja joskus olisin tehnyt mielestäni itse parempaa, mutta lapsille ruuat ovat nykyään maistuneet. Ainut huono puoli on ruokien suolaisuus, joka vaikuttaa varsinkin yksivuotiaan uniin.
Meillä on parhaillaan palveluun kestotilaus, mikä helpottaa elämää valtavasti. Niinpä en nyt niin kamalasti valita suolaisesta kinkkukiusauksesta, joka kuitenkin on "kotitekoista" ja säästää minulta paljon aikaa ja vaivaa.
Kotiruokakassin toimittaa Middag. He tarjoavat myös ruokakasseja, joiden mukana tulee raaka-aineet ja reseptit. Niitä emme ole kokeilleet. Vastaavia raaka-ainekasseja toimittavat myös mm. Keittiökaveri, Neljän ruoka ja Syö hyvin.
lauantai 4. toukokuuta 2013
Tuhoavatko lapset parisuhteen
Pari vuotta sitten emme juurikaan riidelleet mieheni kanssa. Meillä oli leppoisaa ja rauhallista.
Syntyi ensimmäinen lapsi. Olimme onnellisia, innostuneita ja huojentuneita siitä, että lapsemme nukkui melko hyvin. Pikku hiljaa huomasimme, että lapsi on erittäin eläväinen ja temperamenttista sorttia. Leppoisuus ja rauha olivat menneet, mutta olimme edelleen aika hyväntuulisia.
Vuoden ja neljän kuukauden jälkeen syntyi toinen lapsi. Hän oli mitä suloisin sylivauva, mutta itki paljon öisin. Pikku hiljaa huomasimme, että kaikki aikamme kuluu lasten perässä juoksemiseen, vastaanhangoittelevien kiljukaulojen pukemiseen, riisumiseen, syöttämiseen ja nukuttamiseen - ja rauhan vihdoin laskeuduttua - päivän jälkien siivoamiseen.
Olemme melkein aina väsyneitä, usein ärtyisiä ja kivahtelemme toisillemme pikkujutuista. Yhden lapsen vanhempina toinen sai välillä levätä, mutta kahden pienen kanssa kummallakin on jatkuvasti tilanne päällä.
Hoen itselleni ja miehelleni, että tämä on ohimenevää. Elämä helpottuu, kun lapset kasvavat. Nyt on ehkä kaikkein vaikein vuosi, kun molemmat lapset ovat alle kolmevuotiaita, ja kovia menemään ja huutamaan.
Muistelen toisen lapsen kastepapin neuvoja. Hän totesi vakavaan sävyyn, että yrittäkää jaksaa kunnes nuorempikin lapsista täyttää kolme.
Silloin hymähdin neuvoille. Hyvinhän tässä jaksetaan. Mutta nyt ymmärrän.
Vielä puolitoista vuotta. Kyllä se kestetään. Mutta kolmatta lasta ei tule. Vaikkapa vaan parisuhteen vuoksi.
Syntyi ensimmäinen lapsi. Olimme onnellisia, innostuneita ja huojentuneita siitä, että lapsemme nukkui melko hyvin. Pikku hiljaa huomasimme, että lapsi on erittäin eläväinen ja temperamenttista sorttia. Leppoisuus ja rauha olivat menneet, mutta olimme edelleen aika hyväntuulisia.
Vuoden ja neljän kuukauden jälkeen syntyi toinen lapsi. Hän oli mitä suloisin sylivauva, mutta itki paljon öisin. Pikku hiljaa huomasimme, että kaikki aikamme kuluu lasten perässä juoksemiseen, vastaanhangoittelevien kiljukaulojen pukemiseen, riisumiseen, syöttämiseen ja nukuttamiseen - ja rauhan vihdoin laskeuduttua - päivän jälkien siivoamiseen.
Olemme melkein aina väsyneitä, usein ärtyisiä ja kivahtelemme toisillemme pikkujutuista. Yhden lapsen vanhempina toinen sai välillä levätä, mutta kahden pienen kanssa kummallakin on jatkuvasti tilanne päällä.
Hoen itselleni ja miehelleni, että tämä on ohimenevää. Elämä helpottuu, kun lapset kasvavat. Nyt on ehkä kaikkein vaikein vuosi, kun molemmat lapset ovat alle kolmevuotiaita, ja kovia menemään ja huutamaan.
Muistelen toisen lapsen kastepapin neuvoja. Hän totesi vakavaan sävyyn, että yrittäkää jaksaa kunnes nuorempikin lapsista täyttää kolme.
Silloin hymähdin neuvoille. Hyvinhän tässä jaksetaan. Mutta nyt ymmärrän.
Vielä puolitoista vuotta. Kyllä se kestetään. Mutta kolmatta lasta ei tule. Vaikkapa vaan parisuhteen vuoksi.
keskiviikko 1. toukokuuta 2013
Hiljaa hyvä tulee, ehkä
Lapsen syntymä vie vanhemmat ennen tuntemattomien käyrien ja aikarajojen maailmaan. Oli lapsesi sitten miinus kaksi -käyrällä tai nollan tuntumassa, olet yhtä huolissasi siitä, onko tämä normaalia.
Kun lapsi kasvaa, sukulaiset ja tuttavat alkavat huolehtia. Eikö se vielä osaa kääntyä. Kyllä meillä lapset söivät tuossa iässä jo lusikalla. Tutti kannattaisi ottaa pois. Vieläkö se nukkuu pinnasängyssä. Käytättekö te edelleen vaippoja.
Äiti osti meille potan, kun poikamme osasi tuskin istua. 70-luvulla oli ilmeisesti tapana istuttaa vauvojakin potalla tuntikaupalla.
Lapsemme täyttää elokuussa kolme vuotta, eikä hän vieläkään käy potalla kuin satunnaisesti. Olemme yrittäneet kaikenlaista, mutta aion edelleen olla stressaamatta. Muistelen paria lapsemme virstanpylvästä, jotka onnistuivat minusta siksi, että odotimme niin kauan kuin lapsi oli muutoksiin valmis.
Jokainen muutos pelottaa vanhempia. Minua huoletti, että tutista luopumisen jälkeen taaperomme lopettaa päiväunet siihen. Lopulta päätimme, että tutista luovutaan ennen joulua. Taapero oli silloin kaksi vuotta ja neljä kuukautta.
Yllättäen kaikki meni loistavasti. Lapsi oli riittävän vanha ymmärtämään antamisen ja saamisen ilon. Tutti annettiin tonttuvauvoille ja taapero sai pienen lahjan. Sen jälkeen tuttia ei enää tarvittu. Ei itkun itkua.
Toinen suuri muutos taaperon (ja vanhempien) elämässä tapahtui viime viikolla. Poikamme on nukkunut tähän asti omassa huoneessaan pinnasängyssä eikä ole ihmeeksemme kiivennyt sieltä pois ennen kuin pari viikkoa sitten.
Uusi sänky oli jo valmiina varastossa odottamassa tätä hetkeä, jota olimme tutistaluopumisen tapaan lykänneet niin pitkään kuin mahdollista. Taas pelkäsin, että päiväunet loppuvat ja illoista tulee kaaosta.
Isojen poikien sänky koottiin yhdessä. Tuttu tyyny ja peitto pedattiin sänkyyn ja taapero nukkuu siellä yöt ja päiväunet niin kuin ennenkin. Pelkoni osoittautuivat taas turhiksi.
Ainoa muutos on tullut aamuihin, jotka ovat aikaistuneet huomattavasti. Aiemmin lapsi saattoi nukahtaa sänkyynsä uudestaan, mutta nyt tarve lähteä sängystä ylös heti heräämisen jälkeen on niin suuri, että meillä herätään nykyään pian kuuden jälkeen.
Kun lapsi kasvaa, sukulaiset ja tuttavat alkavat huolehtia. Eikö se vielä osaa kääntyä. Kyllä meillä lapset söivät tuossa iässä jo lusikalla. Tutti kannattaisi ottaa pois. Vieläkö se nukkuu pinnasängyssä. Käytättekö te edelleen vaippoja.
Äiti osti meille potan, kun poikamme osasi tuskin istua. 70-luvulla oli ilmeisesti tapana istuttaa vauvojakin potalla tuntikaupalla.
Lapsemme täyttää elokuussa kolme vuotta, eikä hän vieläkään käy potalla kuin satunnaisesti. Olemme yrittäneet kaikenlaista, mutta aion edelleen olla stressaamatta. Muistelen paria lapsemme virstanpylvästä, jotka onnistuivat minusta siksi, että odotimme niin kauan kuin lapsi oli muutoksiin valmis.
Jokainen muutos pelottaa vanhempia. Minua huoletti, että tutista luopumisen jälkeen taaperomme lopettaa päiväunet siihen. Lopulta päätimme, että tutista luovutaan ennen joulua. Taapero oli silloin kaksi vuotta ja neljä kuukautta.
Yllättäen kaikki meni loistavasti. Lapsi oli riittävän vanha ymmärtämään antamisen ja saamisen ilon. Tutti annettiin tonttuvauvoille ja taapero sai pienen lahjan. Sen jälkeen tuttia ei enää tarvittu. Ei itkun itkua.
Toinen suuri muutos taaperon (ja vanhempien) elämässä tapahtui viime viikolla. Poikamme on nukkunut tähän asti omassa huoneessaan pinnasängyssä eikä ole ihmeeksemme kiivennyt sieltä pois ennen kuin pari viikkoa sitten.
Uusi sänky oli jo valmiina varastossa odottamassa tätä hetkeä, jota olimme tutistaluopumisen tapaan lykänneet niin pitkään kuin mahdollista. Taas pelkäsin, että päiväunet loppuvat ja illoista tulee kaaosta.
Isojen poikien sänky koottiin yhdessä. Tuttu tyyny ja peitto pedattiin sänkyyn ja taapero nukkuu siellä yöt ja päiväunet niin kuin ennenkin. Pelkoni osoittautuivat taas turhiksi.
Ainoa muutos on tullut aamuihin, jotka ovat aikaistuneet huomattavasti. Aiemmin lapsi saattoi nukahtaa sänkyynsä uudestaan, mutta nyt tarve lähteä sängystä ylös heti heräämisen jälkeen on niin suuri, että meillä herätään nykyään pian kuuden jälkeen.
torstai 28. maaliskuuta 2013
Kotiäidin iisiä elämää
Olen tähän asti ajatellut, että pystyn kuittaamaan huumorilla setien keskustelunavaukset siitä, kuinka kotiäitien elämä on löysäilyä. Koko keskustelu on tuntunut niin absurdilta. Mutta tänään huomasin, etten olen tuonkaan asian yläpuolella.
Veljeni ja mieheni alkoivat kahvipöydässä venyttää vitsiä siitä, kuinka leppoisaa mahtaakaan olla, kun voin löysäillä ja surfailla netissä lasten nukkuessa tuntikaupalla päiväunia. En pystynyt sanomaan letkautuksiin yhtään mitään. Puna vaan alkoi levitä kasvoilleni, ja kävelin lopulta tilanteesta pois.
Eniten raivostuttaa se, että minun pitäisi todistella raatavani täällä minuutti minuutilta.
Onko säännöllistä toimistotyötä tekeville tullut mieleen, että minä olen lasten kanssa ilman taukoja usein puoli seitsemästä kahteen iltapäivällä. Siinä alkaa jo normityöpäivän tunnit paukkua. Ja kun sanon ilman taukoa, se tarkoittaa ilman minuutinkaan taukoa.
En viitsi edes aloittaa keskustelua siitä, mitä kahden pienen lapsen hoitaminen vaatii.
On varmasti ihmisiä, joille kotityöt ja lasten hoitaminen sujuvat löysin rantein. Tällaiset ihmiset ovat varmaan perhepäivähoitajia tai lastentarhanopettajia. Minä olen ammatiltani tietotyöläinen ja kotona enimmäkseen velvollisuudentunnosta.
Minusta on kivaa olla lasteni kanssa mahdollisimman paljon, ja se on suurin syy, miksi olen edelleen kotona. Toiseksi suurin syy on se, etten luota päiväkotien laatuun.
Mutta en todellakaan haluaisi tehdä monta kertaa ruokaa päivässä ja siivota sotkuja kaksikymmentä kertaa päivässä. Enkä todellakaan ole kotona sen takia, että voin surffailla netissä klo 14.45 - 15.15 - jos käy hyvä tuuri ja molemmat lapset nukkuvat samaan aikaan.
Ja vielä terveisiä vitsiniekoille ja muille työtuntien arvioijille: suokaa kotona oleville vanhemmille heidän vapaahetkensä, heidän pullansa ja kahvinsa, ilman pienintäkään sarkastista virnettä naamallanne.
Veljeni ja mieheni alkoivat kahvipöydässä venyttää vitsiä siitä, kuinka leppoisaa mahtaakaan olla, kun voin löysäillä ja surfailla netissä lasten nukkuessa tuntikaupalla päiväunia. En pystynyt sanomaan letkautuksiin yhtään mitään. Puna vaan alkoi levitä kasvoilleni, ja kävelin lopulta tilanteesta pois.
Eniten raivostuttaa se, että minun pitäisi todistella raatavani täällä minuutti minuutilta.
Onko säännöllistä toimistotyötä tekeville tullut mieleen, että minä olen lasten kanssa ilman taukoja usein puoli seitsemästä kahteen iltapäivällä. Siinä alkaa jo normityöpäivän tunnit paukkua. Ja kun sanon ilman taukoa, se tarkoittaa ilman minuutinkaan taukoa.
En viitsi edes aloittaa keskustelua siitä, mitä kahden pienen lapsen hoitaminen vaatii.
On varmasti ihmisiä, joille kotityöt ja lasten hoitaminen sujuvat löysin rantein. Tällaiset ihmiset ovat varmaan perhepäivähoitajia tai lastentarhanopettajia. Minä olen ammatiltani tietotyöläinen ja kotona enimmäkseen velvollisuudentunnosta.
Minusta on kivaa olla lasteni kanssa mahdollisimman paljon, ja se on suurin syy, miksi olen edelleen kotona. Toiseksi suurin syy on se, etten luota päiväkotien laatuun.
Mutta en todellakaan haluaisi tehdä monta kertaa ruokaa päivässä ja siivota sotkuja kaksikymmentä kertaa päivässä. Enkä todellakaan ole kotona sen takia, että voin surffailla netissä klo 14.45 - 15.15 - jos käy hyvä tuuri ja molemmat lapset nukkuvat samaan aikaan.
Ja vielä terveisiä vitsiniekoille ja muille työtuntien arvioijille: suokaa kotona oleville vanhemmille heidän vapaahetkensä, heidän pullansa ja kahvinsa, ilman pienintäkään sarkastista virnettä naamallanne.
keskiviikko 27. maaliskuuta 2013
Lapsen silmin
Lapsi pomppii rattaissa.
Aikuinen: "Istuisitko kunnolla."
Lapsi:"Minä ohjaan näitä rattaita."
Lapsi valuttaa maitoa suustaan paidalle.
A: "Syö nätisti."
L: "Minä olen oktonautti." (Oktonauteilta tulee veden alla kuplia suusta.)
Lapsi levittää hartaasti hedelmäsosetta pöydälle.
A: "Ei saa sotkea."
L: "Katso! Punainen!"
Lapsi läpsii voimalla mahaani.
A: "Ei saa lyödä."
L: "Minä soitan rumpuja."
Lapsi hakkaa muovisihvilällä kaikkea, mihin ylettyy.
A: "Ei saa lyödä seiniä. Älä hakkaa pianoa."
L: "Tämä on kirves."
Lapsi työntää naamansa ruokaan.
A: "Älä viitsi sotkea. Syö lusikalla."
L: "Minä olen kissa."
Lapsi roikkuu, pomppii ja potkii rattaiden seisomalaudalla.
A: "Seiso kunnolla."
L: "Tämä on kivaa. Tämä on kivaa. Tämä on potkulauta."
Aikuinen: "Istuisitko kunnolla."
Lapsi:"Minä ohjaan näitä rattaita."
Lapsi valuttaa maitoa suustaan paidalle.
A: "Syö nätisti."
L: "Minä olen oktonautti." (Oktonauteilta tulee veden alla kuplia suusta.)
Lapsi levittää hartaasti hedelmäsosetta pöydälle.
A: "Ei saa sotkea."
L: "Katso! Punainen!"
Lapsi läpsii voimalla mahaani.
A: "Ei saa lyödä."
L: "Minä soitan rumpuja."
Lapsi hakkaa muovisihvilällä kaikkea, mihin ylettyy.
A: "Ei saa lyödä seiniä. Älä hakkaa pianoa."
L: "Tämä on kirves."
Lapsi työntää naamansa ruokaan.
A: "Älä viitsi sotkea. Syö lusikalla."
L: "Minä olen kissa."
Lapsi roikkuu, pomppii ja potkii rattaiden seisomalaudalla.
A: "Seiso kunnolla."
L: "Tämä on kivaa. Tämä on kivaa. Tämä on potkulauta."
maanantai 11. helmikuuta 2013
Leluja vuokraamassa
Aioin kirjoittaa blogikirjoituksen ideoimistani palveluista, joita kannattaisi tarjota lapsiperheille. Joku oli tietysti jo keksinyt monet samat jutut. Onneksi!
Yksi liikeideani oli leluvuokraamo, joka aloitti verkossa viime vuonna. Päätin kokeilla palvelua, vaikka hinta on aika suolainen.
Ensin kuvittelin, että 20 euron kuukausimaksu on halpa, mutta sitten minulle valkeni, että leluja vaihdetaankin vain joka toinen kuukausi. Neljän lelun vuokrapaketissa yhden lelun vuokrahinnaksi tulee siten 10 euroa.
Lisäksi kuukausimaksuun lisätään joka kuukausi postituskulut 5 euroa, vaikka lelut lähetetään vain joka toinen kuukausi. Tässä kohtaa hinnoittelussa on huijauksen makua!
Palvelu toimii niin, että vuokraaja valitsee verkossa leluluettelosta kahdeksan lelua, joista neljä toimitetaan kerralla. Leluja on minusta hyvä valikoima. Monet leluista ovat sellaisia, joita en ostaisi, mutta tiedän, että lapset tykkäävät leikkiä niillä.
Lelujen vuokraamisen paras puoli onkin, että leluista pääsee helposti eroon.
Ensimmäinen pakettimme saapui viikko sitten. Saimme puisen kaivinkoneen, värikkäät puiset rakennuspalikat, ruuvattavat palikat sekä vilkkuvan ja välkkyvän leikkiratin.
Laatikkoa avatessa tunnelma oli vähän kuin jouluna. Lapset olivat innoissaan ja ovat leikkineet uusilla leluillaan koko viikon. Tosin epäilen, että kiinnostus jatkuu samana kaksi kuukautta.
Laatikkoa avatessani ryppyotsainen äiti minussa nosti päätään. Onko oikein ja tarpeellista, että lapsilla on rajaton määrä leluja ja joulu joka toinen kuukausi? Eikö meillä ole jo tarpeeksi leluja? Eivätkö he joka tapauksessa leiki mieluiten vain muutamalla lelulla tai pahvinpaloilla ja tyynyillä?
Näitä kysymyksiä pohtiessani, 25 euron kuukausierä alkoi tuntua vieläkin suuremmalta summalta.
Toisaalta vietän kaiken aikani kotona kahden lapsen kanssa. Uusista leluista on oikeasti iloa ja on helpottavaa tietää, että vilkkuvat ja päristelevät muovihäkkyrät päätyvät toiseen perheeseen parin kuukauden kuluttua.
Yksi liikeideani oli leluvuokraamo, joka aloitti verkossa viime vuonna. Päätin kokeilla palvelua, vaikka hinta on aika suolainen.
Ensin kuvittelin, että 20 euron kuukausimaksu on halpa, mutta sitten minulle valkeni, että leluja vaihdetaankin vain joka toinen kuukausi. Neljän lelun vuokrapaketissa yhden lelun vuokrahinnaksi tulee siten 10 euroa.
Lisäksi kuukausimaksuun lisätään joka kuukausi postituskulut 5 euroa, vaikka lelut lähetetään vain joka toinen kuukausi. Tässä kohtaa hinnoittelussa on huijauksen makua!
Palvelu toimii niin, että vuokraaja valitsee verkossa leluluettelosta kahdeksan lelua, joista neljä toimitetaan kerralla. Leluja on minusta hyvä valikoima. Monet leluista ovat sellaisia, joita en ostaisi, mutta tiedän, että lapset tykkäävät leikkiä niillä.
Lelujen vuokraamisen paras puoli onkin, että leluista pääsee helposti eroon.
Ensimmäinen pakettimme saapui viikko sitten. Saimme puisen kaivinkoneen, värikkäät puiset rakennuspalikat, ruuvattavat palikat sekä vilkkuvan ja välkkyvän leikkiratin.
Laatikkoa avatessa tunnelma oli vähän kuin jouluna. Lapset olivat innoissaan ja ovat leikkineet uusilla leluillaan koko viikon. Tosin epäilen, että kiinnostus jatkuu samana kaksi kuukautta.
Laatikkoa avatessani ryppyotsainen äiti minussa nosti päätään. Onko oikein ja tarpeellista, että lapsilla on rajaton määrä leluja ja joulu joka toinen kuukausi? Eikö meillä ole jo tarpeeksi leluja? Eivätkö he joka tapauksessa leiki mieluiten vain muutamalla lelulla tai pahvinpaloilla ja tyynyillä?
Näitä kysymyksiä pohtiessani, 25 euron kuukausierä alkoi tuntua vieläkin suuremmalta summalta.
Toisaalta vietän kaiken aikani kotona kahden lapsen kanssa. Uusista leluista on oikeasti iloa ja on helpottavaa tietää, että vilkkuvat ja päristelevät muovihäkkyrät päätyvät toiseen perheeseen parin kuukauden kuluttua.
perjantai 1. helmikuuta 2013
Kerhoajatuksia osa 2
Hain tänään taaperon kerhosta kolmatta kertaa. Tällä kertaa meni jo vähän paremmin. Ehkäpä siksi, että isä vei hänet aamulla ja osasi olla rennommin kuin minä. Tai toivottavasti taapero alkaa tuntea olonsa turvalliseksi uusien aikuisten ja lasten seurassa.
Minulle kerho on ollut oppimiskokemus. Ensinnäkin tajusin, että olin valmistautunut koko hommaan tosi huonosti. Taaperolle kahden tunnin kerhon aloitus on aluksi ihan yhtä vaativaa kuin päiväkotiin meneminen, mutta minä suhtauduin koko juttuun aika olankohautuksella.
Kävimme tutustumaan paikkaan vain kerran ja jo toisella kerralla jätin taaperon kerhoon kahdeksi tunniksi! Alle tunti olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi. Huono omatunto kolkuttaa vieläkin.
Tänään hakiessani taaperoa tarkkailin henkilökunnan ilmeitä ja äänensävyjä. Kaunistelevatko he? Toinen kerhon työntekijöistä näytti kamalan pahantuuliselta, ja minä ajattelin ensimmäiseksi, eikö hän pidä pojastani.
Tajusin, että asennoiduin kerhoon vähän kuin uuteen työpaikkaan. Tämä on koe, jossa taaperon pitää pärjätä ja minä tässä huolehdin, mitä muut ajattelevat. Se on kohtuutonta kaksivuotiaalle. Meidän aikuistenhan pitäisi vaan pitää huolta siitä, että hänellä on hyvä olla kerhossa.
Ajatuskulku johtaa pelottaviin mietteisiin: vielä tulee eteen ihmisiä, jotka eivät pidä lapsistani. Varmasti jo päiväkodin hoitajat väkisinkin kohtelevat lapsia vähän sen mukaan, kuka on helppo, hyväntuulinen tai sosiaalinen. Jo aika pian oma kontrolli lasten kohtaamiin tilanteisiin tulee katoamaan ja heidän pitää pärjätä omina itsenään.
Kääk.
Minulle kerho on ollut oppimiskokemus. Ensinnäkin tajusin, että olin valmistautunut koko hommaan tosi huonosti. Taaperolle kahden tunnin kerhon aloitus on aluksi ihan yhtä vaativaa kuin päiväkotiin meneminen, mutta minä suhtauduin koko juttuun aika olankohautuksella.
Kävimme tutustumaan paikkaan vain kerran ja jo toisella kerralla jätin taaperon kerhoon kahdeksi tunniksi! Alle tunti olisi ollut enemmän kuin tarpeeksi. Huono omatunto kolkuttaa vieläkin.
Tänään hakiessani taaperoa tarkkailin henkilökunnan ilmeitä ja äänensävyjä. Kaunistelevatko he? Toinen kerhon työntekijöistä näytti kamalan pahantuuliselta, ja minä ajattelin ensimmäiseksi, eikö hän pidä pojastani.
Tajusin, että asennoiduin kerhoon vähän kuin uuteen työpaikkaan. Tämä on koe, jossa taaperon pitää pärjätä ja minä tässä huolehdin, mitä muut ajattelevat. Se on kohtuutonta kaksivuotiaalle. Meidän aikuistenhan pitäisi vaan pitää huolta siitä, että hänellä on hyvä olla kerhossa.
Ajatuskulku johtaa pelottaviin mietteisiin: vielä tulee eteen ihmisiä, jotka eivät pidä lapsistani. Varmasti jo päiväkodin hoitajat väkisinkin kohtelevat lapsia vähän sen mukaan, kuka on helppo, hyväntuulinen tai sosiaalinen. Jo aika pian oma kontrolli lasten kohtaamiin tilanteisiin tulee katoamaan ja heidän pitää pärjätä omina itsenään.
Kääk.
perjantai 25. tammikuuta 2013
Eroahdistuksia
Viime viikkoina meidän perheessä on ollut paljon ensimmäisiä kertoja. Lapset olivat ensimmäistä kertaa yökylässä. Yksivuotias "vauvamme" siirtyi nukkumaan veljensä kanssa samaan huoneeseen. Ja taapero aloitti päiväkerhon.
Kyläily rakkaiden isovanhempien luona meni todella hyvin. Eroahdistus taisi olla suurimmaksi osaksi vain äidin päässä.
Uusi nukkumisjärjestelykin on sujunut öiden osalta loistavasti. Ennen viimeistään aamuyöllä herännyt vauvamme on nukkunut kokonaisia öitä veljensä kanssa. Välillä kuulen pientä ininää naapurihuoneesta, mutta se loppuu nopeasti itsekseen. Minusta on ihanaa mennä omaan makuuhuoneeseen niin, ettei tarvitse jännittää, herääkö vauva. On myös mahtavaa, että voin taas lukea sängyssä ennen nukkumaanmenoa.
Taaperomme siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan kymmenkuisena ja yhtä vaivatta. Tässä asiassa kuulunkin Anna Wahlgreniläiseen koulukuntaan, jossa suositellaan lapselle omaa soppea melko aikaisin. Uskon nimittäin siihen, että vauva oppii nukahtamaan helpommin itsekseen, kun äiti ei ole kädenulottuvilla tarjoamassa erilaisia unipalveluita. Minä olen nukkunut käsi vauvan kädessä kaksi viime kuukautta ja olen iloinen, että meidän molempien nukkuminen onnistuu ilman sitäkin.
Taaperon ja vauvan päiväunet eivät sen sijaan toimi samassa huoneessa. Seurauksena on taaperon sanoin "unileikki", joka tarkoittaa kiljumista, kikatusta, verhojen repimistä ja erinäistä riehumista ja johtaa siihen, että kumpikaan ei nuku. Yritin kaksi päivää ennen kuin lainasimme matkasängyn makuuhuoneeseemme päiväunisängyksi. Nyt on taas rauha maassa.
Suurin eroahdistuksen aiheuttaja lieneekin uusi päiväkerho, jossa taaperomme oli tänään toista kertaa yksin. Kävimme tutustumassa paikkaan yhdessä vain kerran, tunnin ajan. Se oli liian vähän, sillä taapero on selvästi epävarma ja jännittynyt kerhossa. Ensimmäisellä kerralla poika oli itkeskellyt silloin tällöin ja tänään jätin huutavan pojan hoitajien käsiin.
Ei ollut helppoa, mutta luotin siihen, että he soittavat minulle heti, jos tilanne ei rauhoitu. Rauhoittuihan se tietysti, mutta huono omatunto jäi. Kuinka tarpeellisia tällaiset koetukset ovat kaksivuotiaalle, kun ei ole pakko.
Mieleni vähän parani, kun menin hakemaan puolentoista tunnin jälkeen taaperoa, joka tyytyväisenä leikki muiden lasten kanssa ja näytti ylpeänä rakentamaansa tornia.
Tiedän, että päiväkodin aloitus on vaikeaa, mutta olin uskotellut itselleni, että lyhyt kerho olisi helppoa reippaalle pojalleni. Mutta lapsi ei tietenkään hahmota aikaa, ja vieraiden aikuisten seuraan jättäminen on luonnollisesti ahdistavaa.
Uskon edelleen, että kerhosta on taaperolle iloa ja hyötyä, joten yritän ahdistuksesta huolimatta jatkaa. Toivotaan, että taaperokin tottuisi kerhoon ja iloitsisi siitä jo heti aamulla.
Kyläily rakkaiden isovanhempien luona meni todella hyvin. Eroahdistus taisi olla suurimmaksi osaksi vain äidin päässä.
Uusi nukkumisjärjestelykin on sujunut öiden osalta loistavasti. Ennen viimeistään aamuyöllä herännyt vauvamme on nukkunut kokonaisia öitä veljensä kanssa. Välillä kuulen pientä ininää naapurihuoneesta, mutta se loppuu nopeasti itsekseen. Minusta on ihanaa mennä omaan makuuhuoneeseen niin, ettei tarvitse jännittää, herääkö vauva. On myös mahtavaa, että voin taas lukea sängyssä ennen nukkumaanmenoa.
Taaperomme siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan kymmenkuisena ja yhtä vaivatta. Tässä asiassa kuulunkin Anna Wahlgreniläiseen koulukuntaan, jossa suositellaan lapselle omaa soppea melko aikaisin. Uskon nimittäin siihen, että vauva oppii nukahtamaan helpommin itsekseen, kun äiti ei ole kädenulottuvilla tarjoamassa erilaisia unipalveluita. Minä olen nukkunut käsi vauvan kädessä kaksi viime kuukautta ja olen iloinen, että meidän molempien nukkuminen onnistuu ilman sitäkin.
Taaperon ja vauvan päiväunet eivät sen sijaan toimi samassa huoneessa. Seurauksena on taaperon sanoin "unileikki", joka tarkoittaa kiljumista, kikatusta, verhojen repimistä ja erinäistä riehumista ja johtaa siihen, että kumpikaan ei nuku. Yritin kaksi päivää ennen kuin lainasimme matkasängyn makuuhuoneeseemme päiväunisängyksi. Nyt on taas rauha maassa.
Suurin eroahdistuksen aiheuttaja lieneekin uusi päiväkerho, jossa taaperomme oli tänään toista kertaa yksin. Kävimme tutustumassa paikkaan yhdessä vain kerran, tunnin ajan. Se oli liian vähän, sillä taapero on selvästi epävarma ja jännittynyt kerhossa. Ensimmäisellä kerralla poika oli itkeskellyt silloin tällöin ja tänään jätin huutavan pojan hoitajien käsiin.
Ei ollut helppoa, mutta luotin siihen, että he soittavat minulle heti, jos tilanne ei rauhoitu. Rauhoittuihan se tietysti, mutta huono omatunto jäi. Kuinka tarpeellisia tällaiset koetukset ovat kaksivuotiaalle, kun ei ole pakko.
Mieleni vähän parani, kun menin hakemaan puolentoista tunnin jälkeen taaperoa, joka tyytyväisenä leikki muiden lasten kanssa ja näytti ylpeänä rakentamaansa tornia.
Tiedän, että päiväkodin aloitus on vaikeaa, mutta olin uskotellut itselleni, että lyhyt kerho olisi helppoa reippaalle pojalleni. Mutta lapsi ei tietenkään hahmota aikaa, ja vieraiden aikuisten seuraan jättäminen on luonnollisesti ahdistavaa.
Uskon edelleen, että kerhosta on taaperolle iloa ja hyötyä, joten yritän ahdistuksesta huolimatta jatkaa. Toivotaan, että taaperokin tottuisi kerhoon ja iloitsisi siitä jo heti aamulla.
keskiviikko 23. tammikuuta 2013
Suuri lasten talvihanskavertailu
Olen ostanut taaperollemme ja yksivuotiaallemme monia hanskoja, joita on käytetty kerran tai ei kertaakaan. Useimmat ostokset olen tehnyt sovittamatta. Ei kannattaisi.
Kahden lapsen kokemuksella tärkeimmät talvirukkasten kriteerit ovat: hanskat saa helposti lapsen käteen, hanska pysyy kädessä ja on tarpeeksi lämmin. Pari vedenpitäviä hanskoja lumiukkokelejä varten on myös tarpeelliset.
Tässä kokemuksia kuudesta talvi- tai välikausihanskasta:
1. Nahkarukkaset
2. Jonathanin välikausihanskat
3. HC Kids -talvihanskat
4. Elsa Pitkänen -talvirukkaset
5. Polarn o Pyret'n välikausi/talvihanskat
6. Jonathan Classic -talvihanska
1. Nahkarukkaset
Ostin nahkarukkaset yksivuotiaalle joulumarkkinoilta sovittamatta niitä lainkaan. Ajattelin, että ne olisivat lämpimät ja kauniit. Ostin ehkä liian suuren koon, sillä rukkaset eivät pysy millään kädessä. Peukalo on mahdoton saada oikeaan paikkaan, koska rukkanen ei veny lainkaan. Lisäksi se liukuu välittömästi pois paikoiltaan, koska resori on löysä ja lyhyt.
+ väri
+ jos pysyisivät kädessä, olisivat tuulenpitävät ja lämpimät kaupunkihanskat
- rukkaset on vaikea laittaa käteen, koska hanskan suu ei jousta.
- rukkanen tippuu helposti kädestä
2. Jonathanin välikausihanskat
Hanskat näyttivät kaupassa periaatteessa tosi hyviltä. Niissä on kevyt fleecevuori ja kiristysnauha. Emme ole kuitenkaan käyttäneet niitä juuri lainkaan - luultavasti, koska pieneen käteen ne on ollut vaikea laittaa. Hanskan suu on valtavan pitkä, joten sitä pitäisi saada jotenkin avattua, jotta peukalon ja käden saisi aseteltua hanskaan. Ranteessa oleva kuminauha on kuitenkin liian tiukka, joten ainakin meidän suurikätiset lapsemme ovat tempoilleet liikaa näiden hanskojen kanssa. Kysyisinkin valmistajalta, mitä hyötyä on kiristysnauhasta, jos jo kuminauha on kireällä? Eikö kannattaisi tehdä väljät hanskat kiristysnauhalla tai pelkät kuminauhahanskat? Meillä Jonathanit ovat jääneet eteiseen.
+ kevyet hanskat plussakeleille
- irtonainen fleecevuori jää helposti ryttyyn peukaloon
- kireä kuminauha ranteen kohdalla tekee pukemisesta vaikeaa
3. HC Kids -talvihanskat
Nämä hanskat olivat todellinen virheostos. Onneksi olivat tarjouksessa. Ne olisivat varmasti teddyvuorineen tosi lämpimät ja ihan toimivatkin, sillä hanskan edessä on kumi/muovivahvike. Harmi vain, jälleen kerran en saanut lastemme leveitä käsiä mahtumaan hanskaan. Ostin nämä jo esikoiselle ja ajattelin, jospa tytön käsi mahtuisi. Ei mahdu. Hanskan kuminauha on älyttömän kireä ja paksu teddyvuori tukkii koko peukalon
+ todennäköisesti lämpimät ja kestävät hanskat
- mahdottomat saada käteen
4. Elsa Pitkäsen talvirukkaset
Ehdottomasti paras kylmän kelin hanska. Rukkanen on tarpeeksi väljä, joten alle mahtuu villalapanen. Useimmiten lapasta ei kuitenkaan tarvita, koska teddyvuori on riittävän lämmin, varsinkin jos lapsi liikkuu paljon. Hanska on nerokkaasti leikattu niin, että peukalo liukuu paikalleen helposti. Hanskan suu on väljä ja pitkä, joten se on helppo vetää hihan päälle. Olenkin yleensä pukenut hanskat vasta rattaissa, mikä on ollut huomattavasti helpompaa, kuin yrittää vääntää niitä rimpuileville lapsille jo eteisessä. Koska hanska on aika väljä, yksivuotiaan hanska tahtoo valua paikoiltaan, mutta ei ole koskaan pudonnut kädestä.
+ lämmin hanska, joka on helppo pukea päälle.
+ alle mahtuu lapanen
- ei pidä vettä
- pienikätisellä lapsella hanska saattaa valua kädestä. Ei kireää kuminauhaa tai erillistä kiristyslenkkiä.
5. Polarn o Pyret´n välikausi/talvirukkanen
Vedenpitävyydessään loistava välikausihanska. Taapero käytännössä ui marraskuussa kuralätäköissä nämä hanskat kädessä ja sormet pysyivät lämpiminä ja kuivina. Käytämme näitä myös nollakeleillä, mutta pakkashanskoiksi nämä ovat minusta liian kylmät. Sisällä oleva vanuvuori ei minusta ole erityisen lämmin. Ehkäpä meillä on kokoa liian pienet hanskat, sillä alle ei mahdu lapasta. Jos mahtuisi, nämä olisivat tosi hyvät myös talvikeleillä. Hanskansuu on riittävän väljä ja pitkä ja peukalo on tilava, joten hanskan saa helposti lapsen käteen.
+ vedenpitävä ja kestävä hanska, jossa vanuvuori. Hyvä välikauden rukkanen.
+ helppo laittaa käteen.
- ei kovin lämmin
6. Reimatecin välikausi/talvirukkanen
Tämä hanska oli viime talvena käytetyin hanska taaperolla. Ainoa, jossa on sivussa vetoketju ja ranteessa kiristysnauha. Pienen harjoittelun jälkeen hanska on helppo laittaa lapsen käteen ja peukalon saa aseteltua kunnolla. Lisäksi hanska pysyy kiristysnauhan ansiosta erittäin hyvin lapsen kädessä. Rukkanen pitää myös hyvin vettä. Tänä talvena en ole kuitenkaan laittanut näitä yksivuotiaallemme, koska minusta hanskat ovat kylmät. Peukalo on niin ahdas, että alle ei mahdu lapasta ja hanskansuu on lyhyt. Tosin näitä hanskoja on käytetty viime keväänä niin paljon, että vanuvuori on jo aika kulunut. Ehkäpä uudet hanskat olisivat lämpimämmät.
+ vetoketjun ja kiristysnauhan ansiosta hanska on helppo laittaa käteen ja se pysyy hyvin paikoillaan
+ hanskat ovat vedenpitävät
- hanskat voivat olla kylmät. Sopivat parhaiten välikausirukkasiksi.
- vetoketjun kanssa taiteilu vaatii rutiinia.
7. Jonathanin talvirukkaset
Lämpimät ja väljät talvihanskat, joita voi käyttää myös lapasten kanssa. Hanskoissa on teddyvuori. Peukalo on helppo saada paikoilleen, koska hanskansuu on melko lyhyt ja kuminauha ei ole liian kireällä. Mainiot hanskat vaunussa istuvalle lapselle. Hanskat eivät pidä lainkaan vettä. Ovat litimärät jo lumiukkokeleillä.
+ kevyet ja lämpimät hanskat
+ helppo pukea
- eivät pidä lainkaan vettä
Kahden lapsen kokemuksella tärkeimmät talvirukkasten kriteerit ovat: hanskat saa helposti lapsen käteen, hanska pysyy kädessä ja on tarpeeksi lämmin. Pari vedenpitäviä hanskoja lumiukkokelejä varten on myös tarpeelliset.
Tässä kokemuksia kuudesta talvi- tai välikausihanskasta:
1. Nahkarukkaset
2. Jonathanin välikausihanskat
3. HC Kids -talvihanskat
4. Elsa Pitkänen -talvirukkaset
5. Polarn o Pyret'n välikausi/talvihanskat
6. Jonathan Classic -talvihanska
1. Nahkarukkaset
Ostin nahkarukkaset yksivuotiaalle joulumarkkinoilta sovittamatta niitä lainkaan. Ajattelin, että ne olisivat lämpimät ja kauniit. Ostin ehkä liian suuren koon, sillä rukkaset eivät pysy millään kädessä. Peukalo on mahdoton saada oikeaan paikkaan, koska rukkanen ei veny lainkaan. Lisäksi se liukuu välittömästi pois paikoiltaan, koska resori on löysä ja lyhyt.
+ väri
+ jos pysyisivät kädessä, olisivat tuulenpitävät ja lämpimät kaupunkihanskat
- rukkaset on vaikea laittaa käteen, koska hanskan suu ei jousta.
- rukkanen tippuu helposti kädestä
2. Jonathanin välikausihanskat
Hanskat näyttivät kaupassa periaatteessa tosi hyviltä. Niissä on kevyt fleecevuori ja kiristysnauha. Emme ole kuitenkaan käyttäneet niitä juuri lainkaan - luultavasti, koska pieneen käteen ne on ollut vaikea laittaa. Hanskan suu on valtavan pitkä, joten sitä pitäisi saada jotenkin avattua, jotta peukalon ja käden saisi aseteltua hanskaan. Ranteessa oleva kuminauha on kuitenkin liian tiukka, joten ainakin meidän suurikätiset lapsemme ovat tempoilleet liikaa näiden hanskojen kanssa. Kysyisinkin valmistajalta, mitä hyötyä on kiristysnauhasta, jos jo kuminauha on kireällä? Eikö kannattaisi tehdä väljät hanskat kiristysnauhalla tai pelkät kuminauhahanskat? Meillä Jonathanit ovat jääneet eteiseen.
+ kevyet hanskat plussakeleille
- irtonainen fleecevuori jää helposti ryttyyn peukaloon
- kireä kuminauha ranteen kohdalla tekee pukemisesta vaikeaa
3. HC Kids -talvihanskat
Nämä hanskat olivat todellinen virheostos. Onneksi olivat tarjouksessa. Ne olisivat varmasti teddyvuorineen tosi lämpimät ja ihan toimivatkin, sillä hanskan edessä on kumi/muovivahvike. Harmi vain, jälleen kerran en saanut lastemme leveitä käsiä mahtumaan hanskaan. Ostin nämä jo esikoiselle ja ajattelin, jospa tytön käsi mahtuisi. Ei mahdu. Hanskan kuminauha on älyttömän kireä ja paksu teddyvuori tukkii koko peukalon
+ todennäköisesti lämpimät ja kestävät hanskat
- mahdottomat saada käteen
4. Elsa Pitkäsen talvirukkaset
Ehdottomasti paras kylmän kelin hanska. Rukkanen on tarpeeksi väljä, joten alle mahtuu villalapanen. Useimmiten lapasta ei kuitenkaan tarvita, koska teddyvuori on riittävän lämmin, varsinkin jos lapsi liikkuu paljon. Hanska on nerokkaasti leikattu niin, että peukalo liukuu paikalleen helposti. Hanskan suu on väljä ja pitkä, joten se on helppo vetää hihan päälle. Olenkin yleensä pukenut hanskat vasta rattaissa, mikä on ollut huomattavasti helpompaa, kuin yrittää vääntää niitä rimpuileville lapsille jo eteisessä. Koska hanska on aika väljä, yksivuotiaan hanska tahtoo valua paikoiltaan, mutta ei ole koskaan pudonnut kädestä.
+ lämmin hanska, joka on helppo pukea päälle.
+ alle mahtuu lapanen
- ei pidä vettä
- pienikätisellä lapsella hanska saattaa valua kädestä. Ei kireää kuminauhaa tai erillistä kiristyslenkkiä.
5. Polarn o Pyret´n välikausi/talvirukkanen
Vedenpitävyydessään loistava välikausihanska. Taapero käytännössä ui marraskuussa kuralätäköissä nämä hanskat kädessä ja sormet pysyivät lämpiminä ja kuivina. Käytämme näitä myös nollakeleillä, mutta pakkashanskoiksi nämä ovat minusta liian kylmät. Sisällä oleva vanuvuori ei minusta ole erityisen lämmin. Ehkäpä meillä on kokoa liian pienet hanskat, sillä alle ei mahdu lapasta. Jos mahtuisi, nämä olisivat tosi hyvät myös talvikeleillä. Hanskansuu on riittävän väljä ja pitkä ja peukalo on tilava, joten hanskan saa helposti lapsen käteen.
+ vedenpitävä ja kestävä hanska, jossa vanuvuori. Hyvä välikauden rukkanen.
+ helppo laittaa käteen.
- ei kovin lämmin
6. Reimatecin välikausi/talvirukkanen
Tämä hanska oli viime talvena käytetyin hanska taaperolla. Ainoa, jossa on sivussa vetoketju ja ranteessa kiristysnauha. Pienen harjoittelun jälkeen hanska on helppo laittaa lapsen käteen ja peukalon saa aseteltua kunnolla. Lisäksi hanska pysyy kiristysnauhan ansiosta erittäin hyvin lapsen kädessä. Rukkanen pitää myös hyvin vettä. Tänä talvena en ole kuitenkaan laittanut näitä yksivuotiaallemme, koska minusta hanskat ovat kylmät. Peukalo on niin ahdas, että alle ei mahdu lapasta ja hanskansuu on lyhyt. Tosin näitä hanskoja on käytetty viime keväänä niin paljon, että vanuvuori on jo aika kulunut. Ehkäpä uudet hanskat olisivat lämpimämmät.
+ vetoketjun ja kiristysnauhan ansiosta hanska on helppo laittaa käteen ja se pysyy hyvin paikoillaan
+ hanskat ovat vedenpitävät
- hanskat voivat olla kylmät. Sopivat parhaiten välikausirukkasiksi.
- vetoketjun kanssa taiteilu vaatii rutiinia.
7. Jonathanin talvirukkaset
Lämpimät ja väljät talvihanskat, joita voi käyttää myös lapasten kanssa. Hanskoissa on teddyvuori. Peukalo on helppo saada paikoilleen, koska hanskansuu on melko lyhyt ja kuminauha ei ole liian kireällä. Mainiot hanskat vaunussa istuvalle lapselle. Hanskat eivät pidä lainkaan vettä. Ovat litimärät jo lumiukkokeleillä.
+ kevyet ja lämpimät hanskat
+ helppo pukea
- eivät pidä lainkaan vettä
sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Ulkona ilman lapsia
Muutama vuosi sitten pidin hieman hassuna sitä, että joku ei voi erota lapsistaan edes kahdeksi - saati sitten yhdeksi yöksi. En voinut käsittää, mikä siinä voi olla niin vaikeaa. Varsinkin kun muutenhan lapset ovat koko ajan ympärillä hyörimässä.
Viime yönä sain itse kokeilla, miltä hotellivapaa tuntuu.
Olen ollut erossa taaperostamme vain ne kaksi yötä, jotka olin synnyttämässä toista lastamme. Silloinkin mieheni oli kotona yöt, joten kumpikaan lapsistamme ei ole koskaan ollut yökylässä ennen tätä viikonloppua.
En ollut huolissani taaperostamme, joka pärjää mainiosti isovanhempiensa kanssa, mutta yksivuotias "vauva" huoletti.
Vauvallamme on ollut pitkään mahavaivoja, jotka välillä yltyvät niin pahoiksi, että yöt ovat yhtä itkua. Nyt tilanne on ollut parempi taas pari viikkoa, joten periaatteessa mitään huolenaihetta ei olisi pitänyt olla.
Noina itkuisina öinä hotellisänky ja hiljaisuus tuntuvat taivaalliselta unelmalta, mutta todellisuudessa vieras tyyny on liian pehmeä eikä hiljaisuus takaa hyviä unia, kun mielessä pyörii, saivatko lapset unta, heräilevätkö he itkemään ja mitä sitten tapahtuu.
Kaikki meni mummulassa tietenkin paremmin kuin hyvin ja meitä odotti kaksi iloista lasta sekä ylpeät isovanhemmat, jotka suoriutuivat jännittävästä urakastaan mainiosti.
Oli ihanaa istua rauhassa ravintolassa ja herätä aamiaiselle ilman kiirettä. Mutta entisiin huolettomiin hotellilomiin ei taida olla paluuta vielä vähään aikaan.
Viime yönä sain itse kokeilla, miltä hotellivapaa tuntuu.
Olen ollut erossa taaperostamme vain ne kaksi yötä, jotka olin synnyttämässä toista lastamme. Silloinkin mieheni oli kotona yöt, joten kumpikaan lapsistamme ei ole koskaan ollut yökylässä ennen tätä viikonloppua.
En ollut huolissani taaperostamme, joka pärjää mainiosti isovanhempiensa kanssa, mutta yksivuotias "vauva" huoletti.
Vauvallamme on ollut pitkään mahavaivoja, jotka välillä yltyvät niin pahoiksi, että yöt ovat yhtä itkua. Nyt tilanne on ollut parempi taas pari viikkoa, joten periaatteessa mitään huolenaihetta ei olisi pitänyt olla.
Noina itkuisina öinä hotellisänky ja hiljaisuus tuntuvat taivaalliselta unelmalta, mutta todellisuudessa vieras tyyny on liian pehmeä eikä hiljaisuus takaa hyviä unia, kun mielessä pyörii, saivatko lapset unta, heräilevätkö he itkemään ja mitä sitten tapahtuu.
Kaikki meni mummulassa tietenkin paremmin kuin hyvin ja meitä odotti kaksi iloista lasta sekä ylpeät isovanhemmat, jotka suoriutuivat jännittävästä urakastaan mainiosti.
Oli ihanaa istua rauhassa ravintolassa ja herätä aamiaiselle ilman kiirettä. Mutta entisiin huolettomiin hotellilomiin ei taida olla paluuta vielä vähään aikaan.
perjantai 18. tammikuuta 2013
Päiväkotiarpajaiset ja kerhofiasko
Kaikki tietävät, mikä Helsingin päiväkotitilanne on. Kerhopaikoista puhumattakaan. Niinpä yritin ennakoida tulevaa katastrofia jo hyvissä ajoin ja laitoin kerhohakemuksen taaperollemme jo viime kesänä. Tarkoitus oli saada kerhopaikka nyt tammikuun alusta.
No, välissä tapahtui kaikenlaista. Ensinnäkin kerhorakennus paloi. Sitten kuulin, että taaperomme on aivan liian nuori kerhoon. Periaatteessa kerho on kaksi ja puolivuotiaista ylöspäin, mutta käytännössä niin pieniä ei haluta (eikä oteta) kerhoihin.
Ensimmäinen kysymys on aina: "Onko vaipoissa?" Jos on, se on ongelma. Sitten alkaa esitelmä kerhon vaativuudesta, pihan vaaroista ja niin edelleen. Lopputulos: taaperoa ei oteta kerhoon, vaikka tässä välissä perustettiin uusi kerhoryhmä ja palaneen rakennuksen tilalla on parakki.
Kerhoihin kyllästyneenä hain taaperolle osapäivähoitopaikkaa. Ajattelin, että hän pääsisi jo nyt harjoittelemaan päiväkotiin, ja syksyllä olisi helpompaa, kun molemmat lapset aloittavat hoidossa.
Siinäkin tuli vesiperä. Meille tarjottiin paikka juuri perustetusta, väliaikaistiloissa toimivasta väliaikaisesta ryhmästä, jonne on ripoteltu lapsia ympäri päivähoitopiiriä. Suurin osa heistä tulee vaihtamaan hoitopaikkaa heti, kun lähempää kotia vapautuu sopiva paikka. Lisäksi ryhmässä on enimmäkseen yksivuotiaita. Lykkäsimme päiväkodin aloitusta.
Koko prosessin aikana juttelin puhelimessa kaikkien lähipäiväkotien johtajien kanssa. He olivat hyvin ystävällisiä, mutta puheluiden jälkeen jäi omituinen mielikuva päiväkotipaikkojen jaosta. Kyseessähän ei ole jono, vaan päiväkotien johtajat kahvittelevat keskenään ja jakavat paikkoja harkintansa mukaan.
Olisi kiva tietää, millä perusteella mihinkin pinoon pääsee. Pisteitä saa autottomuudesta, sisaruspaikoista, mutta paljonko vaikuttaa se, kuinka usein on soittanut johtajalle tai käynyt päiväkodissa? Ainakaan päiväkoteja etukäteen kolunneet ystäväni eivät saaneet paikkaa haluamistaan hoitopaikoista, joten lobbauskin voi mennä pieleen.
Saapa nähdä, mikä arpa meille syksyllä lankeaa. Ilmeisesti hyvissä ajoin hakemisessa oli se hyöty, että nyt ymmärtääkseni pääsimme nk. siirtojonoon, joka on perushakemusjonoa edellä. Mene ja tiedä. Systeemi sucks.
Mutta yllätys yllätys. Taaperomme pääsee sittenkin kerhoon! Löysin sattumalta Töölöstä englanninkielisen päiväkodin, joka tarjoaa 2-3 vuotiaille kerhoa kaksi kertaa viikossa. Siellä sattui jopa olemaan tilaa.
Olo on tosin vähän kuin menisi yksityiselle lääkärille näyttämään kipeää kurkkua. Kerho maksaa hunajaa, mutta se on juuri nyt parasta, mitä taaperollemme voi tarjota. Kaksivuotiaat saavat vapaasti hyöriä huoneessa, jossa on kaksi hoitajaa ja paljon erilaista tekemistä: maalauspiste, muovailuvahapiste, lukunurkka, autoja ja paljon muita leluja. Kerhon aikana harjoitellaan askartelemista kaksivuotiaille sopivalla tavalla ja lauletaan ja tanssitaan.
Mikä estää kaupunkia perustamasta kerhoryhmiä myös alle kolmivuotiaille? Perusteita on ainakin riittävästi:
- Usein toinen lapsi syntyy lapsen ollessa noin kaksivuotias. Kerhosta olisi valtavasti apua perheille.
- Kaksivuotiaat nauttivat jo ryhmässä olemisesta ja uusien taitojen oppimisesta, mutta heille ei ole tarjolla mitään ei yksityisellä eikä julkisella puolella.
- Sen sijaan yli kolmevuotiaille on runsaasti myös yksityisiä kerhoja: esimerkiksi seurakunnan kerhot ja joidenkin urheiluseurojen kerhot ovat yli kolmevuotiaille.
Jos joku on työtä vailla, siitä vaan perustamaan kaksivuotiaiden kerhoryhmiä. Kysyntää on varmasti!
No, välissä tapahtui kaikenlaista. Ensinnäkin kerhorakennus paloi. Sitten kuulin, että taaperomme on aivan liian nuori kerhoon. Periaatteessa kerho on kaksi ja puolivuotiaista ylöspäin, mutta käytännössä niin pieniä ei haluta (eikä oteta) kerhoihin.
Ensimmäinen kysymys on aina: "Onko vaipoissa?" Jos on, se on ongelma. Sitten alkaa esitelmä kerhon vaativuudesta, pihan vaaroista ja niin edelleen. Lopputulos: taaperoa ei oteta kerhoon, vaikka tässä välissä perustettiin uusi kerhoryhmä ja palaneen rakennuksen tilalla on parakki.
Kerhoihin kyllästyneenä hain taaperolle osapäivähoitopaikkaa. Ajattelin, että hän pääsisi jo nyt harjoittelemaan päiväkotiin, ja syksyllä olisi helpompaa, kun molemmat lapset aloittavat hoidossa.
Siinäkin tuli vesiperä. Meille tarjottiin paikka juuri perustetusta, väliaikaistiloissa toimivasta väliaikaisesta ryhmästä, jonne on ripoteltu lapsia ympäri päivähoitopiiriä. Suurin osa heistä tulee vaihtamaan hoitopaikkaa heti, kun lähempää kotia vapautuu sopiva paikka. Lisäksi ryhmässä on enimmäkseen yksivuotiaita. Lykkäsimme päiväkodin aloitusta.
Koko prosessin aikana juttelin puhelimessa kaikkien lähipäiväkotien johtajien kanssa. He olivat hyvin ystävällisiä, mutta puheluiden jälkeen jäi omituinen mielikuva päiväkotipaikkojen jaosta. Kyseessähän ei ole jono, vaan päiväkotien johtajat kahvittelevat keskenään ja jakavat paikkoja harkintansa mukaan.
Olisi kiva tietää, millä perusteella mihinkin pinoon pääsee. Pisteitä saa autottomuudesta, sisaruspaikoista, mutta paljonko vaikuttaa se, kuinka usein on soittanut johtajalle tai käynyt päiväkodissa? Ainakaan päiväkoteja etukäteen kolunneet ystäväni eivät saaneet paikkaa haluamistaan hoitopaikoista, joten lobbauskin voi mennä pieleen.
Saapa nähdä, mikä arpa meille syksyllä lankeaa. Ilmeisesti hyvissä ajoin hakemisessa oli se hyöty, että nyt ymmärtääkseni pääsimme nk. siirtojonoon, joka on perushakemusjonoa edellä. Mene ja tiedä. Systeemi sucks.
Mutta yllätys yllätys. Taaperomme pääsee sittenkin kerhoon! Löysin sattumalta Töölöstä englanninkielisen päiväkodin, joka tarjoaa 2-3 vuotiaille kerhoa kaksi kertaa viikossa. Siellä sattui jopa olemaan tilaa.
Olo on tosin vähän kuin menisi yksityiselle lääkärille näyttämään kipeää kurkkua. Kerho maksaa hunajaa, mutta se on juuri nyt parasta, mitä taaperollemme voi tarjota. Kaksivuotiaat saavat vapaasti hyöriä huoneessa, jossa on kaksi hoitajaa ja paljon erilaista tekemistä: maalauspiste, muovailuvahapiste, lukunurkka, autoja ja paljon muita leluja. Kerhon aikana harjoitellaan askartelemista kaksivuotiaille sopivalla tavalla ja lauletaan ja tanssitaan.
Mikä estää kaupunkia perustamasta kerhoryhmiä myös alle kolmivuotiaille? Perusteita on ainakin riittävästi:
- Usein toinen lapsi syntyy lapsen ollessa noin kaksivuotias. Kerhosta olisi valtavasti apua perheille.
- Kaksivuotiaat nauttivat jo ryhmässä olemisesta ja uusien taitojen oppimisesta, mutta heille ei ole tarjolla mitään ei yksityisellä eikä julkisella puolella.
- Sen sijaan yli kolmevuotiaille on runsaasti myös yksityisiä kerhoja: esimerkiksi seurakunnan kerhot ja joidenkin urheiluseurojen kerhot ovat yli kolmevuotiaille.
Jos joku on työtä vailla, siitä vaan perustamaan kaksivuotiaiden kerhoryhmiä. Kysyntää on varmasti!
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Kysymyksiä ja vastauksia
Kiitos Simply, It's my life -blogille haasteesta! Minusta on kiva vastata kysymyksiin ja haaste sai minut taas kirjoittamaan blogiini. On ollut taas monta päivää, jolloin lasten päiväunet menevät ristiin ja blogiaika on minimissään.
Haasteen tarkoitus on löytää uusi blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta
1. Kotiäitiys on tehnyt minusta karkkiriippuvaisen. Palkitsen itseäni karkilla tai suklaalla tiukkojen tilanteiden tai yövalvomisten jälkeen. Ihme kyllä, mahdun aika hyvin vanhoihin vaatteisiini. Saattaa johtua siitä, että asumme kolmannessa kerroksessa eikä talossa ole hissiä.
2. Vaikka olen ollut kotona lasten kanssa kaksi ja puoli vuotta, en vieläkään tunne itseäni oikeaksi kotiäidiksi. Tämä on minulle väliaikainen identiteetti. Paljon enemmän olen vain pelkkä äiti.
3. Harrastan tanssia ja olen käynyt saman tanssinopettajan tunnilla kohta kymmenen vuotta. Opin siellä joka kertaa edelleen jotain uutta ja nautin siitä valtavasti.
4. En mene mielellään yksin kellariin enkä ullakolle.
5. Olen aika huono laittamaan ruokaa. En esimerkiksi ole tehnyt oikeaa kastiketta - pastakastiketta lukuunottamatta - kuin pari kertaa elämässäni.
6. Vastapainoksi tykkään leipoa pullaa. Valitettavasti se on yksi- ja kaksivuotiaan lapsen kanssa vielä vähän liian stressaavaa.
7. Tykkään kaupungin vilinästä ja toreista. Hakaniementori on yksi lempipaikkojani Helsingissä. Tykkään myös kierrellä kirpputoreja erityisesti ulkomailla.
8. Minusta oli ennen hauskaa vaeltaa metsässä painava rinkka selässä kilometrikaupalla. Nykyään olen nautiskelija, joka haluaa, että matkanvarrelta löytyy ainakin silloin tällöin kahvila ja oikea sänky.
9. Olen nälkäisenä kiukkuinen. Joskus en itsekään tajua, että pitäisi syödä, vaikka alan ärsyyntyä pikkujutuista.
10. Silmälasini ovat aina hukassa. Ja aika usein myös kännykkäni ja avaimeni. Mutta tämä johtuu tietysti vain siitä, että minulla on liian monta taskua ja laukkua, joita vaihtelen tarpeen mukaan.
11. Toivon, että saisin nukkua enemmän tänä vuonna.
Kysymykset, jotka sain haasteen lähettäjältä:
1. Odotatko tällä hetkellä jotain kovin, miksi?
En odota mitään erityistä juuri nyt, mutta on ihanaa, kun aurinko alkaa taas paistaa enemmän. Odotan myös sitä, ettei lapsia täydy enää pukea haalareihin.
2. Oletko äkkipikainen vai suunnitelmallinen?
Olen aika äkkipikainen. Suutahdan nopeasti tai hermostun, jos vaikka tietokone ei toimi. Toisaalta olen suunnitelmallinen esimerkiksi matkoille lähtiessä tai isommissa ostoksissa.
4. Suolaista vai makeaa?
Makeaa. En tykkää sipseistä enkä ranskalaisista.
5. Hyvään koti-iltaan kuuluu...?
Iloisia lapsia, hiljaista aikaa yhdessä mieheni kanssa.
6. Tiskaaminen vai silitys?
Tiskaaminen - sitä joutuu pakostakin tekemään, vaikka meillä onkin tiskikone. Silityksen voi jättää vähemmälle.
7. Tykkäätkö sisustamisesta? lempi tavarasi/kohteesi?
Tykkään haaveilla sisustamisesta, mutta olen huono toteuttamaan haaveitani. Esimerkiksi lastenhuoneemme on täysin kesken. Minulla on muutama pieni vanha nahkainen tai paperinen matkalaukku leluja varten ja etsin kaikenlaisia koreja ja muita säilytystavaroita jatkuvasti.
8. Mielummin kävellen vai autolla?
Kävellen. En aja autoa itse oikeastaan lainkaan. Ahdistun, kun sukulaiseni painostavat minua ratin taakse.
9. Missä panostat/pihistät?
Panostan lasten talvivaatteisiin. Pihistän kampaamokäynneissä.
10. Harrastuksesi?
Käyn tanssimassa modernia tanssia. Tanssisin paljon enemmän, jos voisin.
11. Missä olet erityisen hyvä?
Tämä saattaa kuulostaa tosi kummalliselta, mutta olen tosi hyvä lukemaan ohjeita.
Uudet kysymykset uusille vastaajille
1. Kuinka kauan haluaisit olla lapsen/lasten kanssa kotona, jos mikään käytännön asia ei vaikuttaisi päätökseesi?
2. Minne haluaisit mennä lomalle?
3. Mitä teet, jos sinulla on kuusi tuntia vapaa-aikaa?
4. Minkä taidon haluaisit oppia?
5. Mitä tilaat ravintolassa?
6. Ärsyttävin kotityö
7. Mistä suutut?
8. Minkä esineen haluaisit heittää pois?
9. Mille nauroit viimeksi?
10. Mitä harrastat lapsen/lasten kanssa?
11. Parhaat opit vanhempana tähän mennessä?
Ja haaste menee seuraaville blogeille:
MoM eli äidin oppivuodet
Kalabaliikki Kankaantakana
Elämää Ranskanmaalla
Haasteen tarkoitus on löytää uusi blogeja ja auttaa huomaamaan heitä joilla on alle 200 lukijaa.
1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 bloggaajaa jolla on alle 200 lukijaa.
5. Sinun pitää kertoa kenet olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.
11 asiaa minusta
1. Kotiäitiys on tehnyt minusta karkkiriippuvaisen. Palkitsen itseäni karkilla tai suklaalla tiukkojen tilanteiden tai yövalvomisten jälkeen. Ihme kyllä, mahdun aika hyvin vanhoihin vaatteisiini. Saattaa johtua siitä, että asumme kolmannessa kerroksessa eikä talossa ole hissiä.
2. Vaikka olen ollut kotona lasten kanssa kaksi ja puoli vuotta, en vieläkään tunne itseäni oikeaksi kotiäidiksi. Tämä on minulle väliaikainen identiteetti. Paljon enemmän olen vain pelkkä äiti.
3. Harrastan tanssia ja olen käynyt saman tanssinopettajan tunnilla kohta kymmenen vuotta. Opin siellä joka kertaa edelleen jotain uutta ja nautin siitä valtavasti.
4. En mene mielellään yksin kellariin enkä ullakolle.
5. Olen aika huono laittamaan ruokaa. En esimerkiksi ole tehnyt oikeaa kastiketta - pastakastiketta lukuunottamatta - kuin pari kertaa elämässäni.
6. Vastapainoksi tykkään leipoa pullaa. Valitettavasti se on yksi- ja kaksivuotiaan lapsen kanssa vielä vähän liian stressaavaa.
7. Tykkään kaupungin vilinästä ja toreista. Hakaniementori on yksi lempipaikkojani Helsingissä. Tykkään myös kierrellä kirpputoreja erityisesti ulkomailla.
8. Minusta oli ennen hauskaa vaeltaa metsässä painava rinkka selässä kilometrikaupalla. Nykyään olen nautiskelija, joka haluaa, että matkanvarrelta löytyy ainakin silloin tällöin kahvila ja oikea sänky.
9. Olen nälkäisenä kiukkuinen. Joskus en itsekään tajua, että pitäisi syödä, vaikka alan ärsyyntyä pikkujutuista.
10. Silmälasini ovat aina hukassa. Ja aika usein myös kännykkäni ja avaimeni. Mutta tämä johtuu tietysti vain siitä, että minulla on liian monta taskua ja laukkua, joita vaihtelen tarpeen mukaan.
11. Toivon, että saisin nukkua enemmän tänä vuonna.
Kysymykset, jotka sain haasteen lähettäjältä:
1. Odotatko tällä hetkellä jotain kovin, miksi?
En odota mitään erityistä juuri nyt, mutta on ihanaa, kun aurinko alkaa taas paistaa enemmän. Odotan myös sitä, ettei lapsia täydy enää pukea haalareihin.
2. Oletko äkkipikainen vai suunnitelmallinen?
Olen aika äkkipikainen. Suutahdan nopeasti tai hermostun, jos vaikka tietokone ei toimi. Toisaalta olen suunnitelmallinen esimerkiksi matkoille lähtiessä tai isommissa ostoksissa.
4. Suolaista vai makeaa?
Makeaa. En tykkää sipseistä enkä ranskalaisista.
5. Hyvään koti-iltaan kuuluu...?
Iloisia lapsia, hiljaista aikaa yhdessä mieheni kanssa.
6. Tiskaaminen vai silitys?
Tiskaaminen - sitä joutuu pakostakin tekemään, vaikka meillä onkin tiskikone. Silityksen voi jättää vähemmälle.
7. Tykkäätkö sisustamisesta? lempi tavarasi/kohteesi?
Tykkään haaveilla sisustamisesta, mutta olen huono toteuttamaan haaveitani. Esimerkiksi lastenhuoneemme on täysin kesken. Minulla on muutama pieni vanha nahkainen tai paperinen matkalaukku leluja varten ja etsin kaikenlaisia koreja ja muita säilytystavaroita jatkuvasti.
8. Mielummin kävellen vai autolla?
Kävellen. En aja autoa itse oikeastaan lainkaan. Ahdistun, kun sukulaiseni painostavat minua ratin taakse.
9. Missä panostat/pihistät?
Panostan lasten talvivaatteisiin. Pihistän kampaamokäynneissä.
10. Harrastuksesi?
Käyn tanssimassa modernia tanssia. Tanssisin paljon enemmän, jos voisin.
11. Missä olet erityisen hyvä?
Tämä saattaa kuulostaa tosi kummalliselta, mutta olen tosi hyvä lukemaan ohjeita.
Uudet kysymykset uusille vastaajille
1. Kuinka kauan haluaisit olla lapsen/lasten kanssa kotona, jos mikään käytännön asia ei vaikuttaisi päätökseesi?
2. Minne haluaisit mennä lomalle?
3. Mitä teet, jos sinulla on kuusi tuntia vapaa-aikaa?
4. Minkä taidon haluaisit oppia?
5. Mitä tilaat ravintolassa?
6. Ärsyttävin kotityö
7. Mistä suutut?
8. Minkä esineen haluaisit heittää pois?
9. Mille nauroit viimeksi?
10. Mitä harrastat lapsen/lasten kanssa?
11. Parhaat opit vanhempana tähän mennessä?
Ja haaste menee seuraaville blogeille:
MoM eli äidin oppivuodet
Kalabaliikki Kankaantakana
Elämää Ranskanmaalla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)