Vauva ja taapero lomailevat Turkissa

Terveisiä Turkista! Viime viikko kului all-inclusive-hotellissa enemmän tai vähemmän lomaillen. Kotiäitihän on oikeastaan aina töissä. Onneksi isovanhemmat olivat mukana matkalla ja heidän ansiostaan kävimme mieheni kanssa kaksistaan kerran rannalla ja kerran läheisessä pikkukaupungissa. Muutenkin ylimääräisistä leikittäjistä ja käsistä oli paljon apua erityisesti ravintolassa syödessä ja lentokoneessa.

Matkamme alkoi vähän uhkaavasti, kun koin elämäni yllätyksen turvatarkastuksessa. Tarkastusvirkailijan mielestä minulla oli liikaa lastenruokaa evääksi matkalle. Olin varannut vauvalle 6 pientä nan-purkkia ja taaperolle kaksi pillimaitoa, yhden lastenruokapurkin ja yhden hedelmäsoseen. Tarkastusnaisen mielestä tämä oli “kolmen tunnin” lennolle aivan liikaa. Todellisuudessahan lentomatkustaminen kestää odotteluineen vähintään kuusi tuntia.

On totta, että kuudessa korvikepurkissa on kaksi varapurkkia siltä varalta, että lento myöhästyy tai matkalaukku katoaa. Mutta eikö ole kohtuullista, että varapurkitkin saa ottaa mukaan matkalle, silloin kun vauva ei syö mitään muuta kuin korvikemaitoa? Kuka vapaaehtoisesti raahaa käsimatkatavaroissaan painavia maitopurkkeja, kun kannettavaa on muutenkin ihan tarpeeksi? Ja enkö minä äitinä tiedä parhaiten, paljonko vauvani syö? Ja tietääkö tarkastusvirkailja, miten paljon maitoa menee hukkaan tällaisella matkalla, jos vauva ei syökään heti kaikkea?

Mikään ei auttanut. Kaksi purkkia poistettiin minigrip-pussista. Ja vielä uhkailtiin, että kaikki vauvanruoka takavarikoidaan, jos en kiltisti nyt heti kiitos ole hiljaa. Kiitos vaan Helsinki-Vantaan turvatarkastukselle lapsiperheiden ymmärtämisestä! Paluumatkalla Turkin päässä mitään ongelmia ei sitten ollutkaan. Näytin turvatarkastuksessa, että on kaksi pientä lasta mukana ja kaikki, jopa avaamaton vesipullo, menivät hihnalta läpi niin että sujahti.

Muuten matka olikin lapsiperheille räätälöity. Hotellin ravintolassa oli kymmenittäin syöttötuoleja lapsille, huoneessamme oli lastensängyt, vaipanvaihtoalusta, sitteri, lastenrattaat ja aidattu terassi. Lastenallas oli lämmitetty ja katettu. Lastenruokaa ja vaippoja löytyi kaupasta. Illallisen lopuksi karhut tulivat hakemaan isommat lapset seuraamaan joka ilta vaihtuvaa ohjelmaa, joka alkoi ravintolan vieressä olevalla lavalla. Hotellissa oli leikkipaikka, pelihuone, lasten leikkihuone, videonkatselupaikka (baarin vieressä…) sekä paljon ohjelmaa lapsille.

Kuulostaa lapsiperheen ihannepaikalta, ja niin se olikin, vaikka taapero nyt ei ohjelmasta vielä niinkään välittänyt ja vauva taas oli tyytyväinen, kun sai syödä ja nukkua. Mutta sen minkä helppoudessa voittaa, omassa rauhassa häviää. Kun lapsia on lähemmäs sata, voi vain kuvitella, minkälainen mekkala on uima-altaalla, leikkipaikalla ja ravintolassa. Kaiken lisäksi “happy baby”-huoneemme oli aivan leikkipaikan vieressä, joten hiljaisia hetkiä terassillamme ei juuri ollut.

Tyydyin tilanteeseen. Kaikkea kun ei voi saada. Ja ruoka oli hyvää, aurinko paistoi, taapero oppi uimaan käsipohjaa, käymään potalla pissalla ja kiipeilemään leikkipaikan telineissä. Vauva oli hyväntuulinen koko matkan ja nukuimme hyvin.

Silti eilen kun pääsimme kotiin, olimme mieheni kanssa hirvittävässä jetlagissa, vaikka Turkissa eletään samaa aikaa kuin Suomessa. Lentomatkustaminen vilkkaan taaperon kanssa on kamalaa. Menomatkalla poika nukahti kymmenen minuuttia ennen laskeutumista, paluumatkalla vähän aiemmin. Onneksi meillä oli mukana kannettava dvd-soitin, joka rauhoitti pienen mustekalan joksikin aikaa. Seuraavalla kerralla taaperolle on oma paikka, maksoi mitä maksoi.

Muita hyödyllisiä matkatavaroita olivat:

- puristettavat hedelmäsoseet (niitä ei voi olla liikaa)

- uv-suoja vauvan vaunuihin

- Ikean hihallinen essu

- vauvan omat rattaat

- kantoreppu (ilman sitä emme olisi pärjänneet lentokentällä)

Turhaa taas olivat:

- vauvan hellevaatteet (aurinkoa piti varoa kuitenkin niin paljon, että laitoin aina pitkähihaisen paidan päälle)

- auton turvaistuin vauvalle (ei mahtunut lentokenttäbussiin emmekä matkustaneen lasten kanssa taksilla)

Mitä otan mukaan ensikerralla:

- varauimapuvun taaperolle

- iPodin itselleni (voi kuunnella musiikkia vaikka naapurin lapset kirkuvat altaalla)

- enemmän pitkähihaisia puuvillapaitoja lapsille

Auringolta suojautuminen on minulle edelleen mysteeri. Kirjoitan siitä toisella kertaa blogissani.

Velttoilusta ja sanojen voimasta

Uskon vakaasti siihen, että käyttämämme sanat vaikuttavat siihen, miten elämme. Ei ole yhdentekevää, kuinka julkisuudessa keskustellaan.

Aloin miettiä sanoja luettuani uudestaan edellisen kirjoitukseni. Kun siinä puhuin “lasten ehdoilla tekemisestä” tarkoitin päätöksentekoa, jossa lasten tarpeet otetaan mahdollisimman hyvin huomioon. ”Lasten ehdoilla” saattaa kuulostaa siltä, että lasten annetaan sanella kaikki arjen asiat. Toisaalta lasten ehdoilla -eläjä (kuten minä kirjoituksessani) viestittää rivien välistä, että lapset rajoittavat omaa elämää.

“Lapsentahtisuus” on “lasten ehdoilla” elämisen sisarus, joka yhdistetään usein imettämiseen, jossa rintaa tarjotaan niin usein ja niin paljon kuin vauva haluaa. Lapsentahtisuudesta puhuvat vanhemmat pistävät omat tarpeensa syrjään ja ovat lastensa käytettävissa 24 tuntia vuorokaudessa. Mutta he antavat ymmärtää, että tekevät sen mielellään.

“Lapsikeskeisyys” taas saatetaan tulkita siten, että elämä pyörii vain lasten ympärillä eikä muulle ole aikaa. Todellisuudessa sillä taidetaan tarkoittaa elämää, jossa lapsen etu on aikuisten etua tärkeämpi.

Nykyään on suosittua arvostella lasten vanhempia miten milloinkin. Äideiltä saatetaan vaatia lapsentahtisuutta, mutta samalla kritisoida lasten ehdoilla elämistä. En jaksa enää edes hiiltyä kaikkien neuvojien edessä.

Minusta on kuitenkin tärkeää, miten näitä neuvoja jaellaan. Kun johtavassa asemassa oleva taloustieteilijä kutsuu kotiäitejä velttoilijoiksi, sanomaa ei voi tulkita muuksi kuin loukkaukseksi.

Velttoilu-heiton takana on varmasti hieno Excel-taulukko, josta voi näppärästi laskea, kuinka monta tuhatta uutta henkilötyövuotta syntyisi, jos kotiäiti menisi yhteiskunnan hyväksymään tuottavaan työhön nopeasti lapsen syntymän jälkeen. Mitään muuta tämä mainio taulukko ei sitten kerrokaan.

Velttoilu-heiton heittäneellä taloustieteilijällä ei ole lapsikeskeisyys-muuttujaa taulukossaan, koska lapsikeskeisyys ei tuota mitään. Lapsethan kasvavat joka tapauksessa.

Velttoilu-heiton heittäneen taloustieteilijän pojan nimi on Pyörni. Hänen on täytynyt miettiä sanoja ja sanojen merkitystä aika paljon. Siksi hän tietää, että kun julkisuuteen heittää tarpeeksi löylyä, uskomattomimmatkin väitteet alkavat kuulostaa todelta. Ensin velttoilu on vitsi ja kohta siitä puhutaan jo oikeana ongelmana.

“Ne lapsentahtisesti imettävät, kahviloissa istuvat, vauvakinoissa käyvät kotiäidit. Lapsikeskeisyys, mikä ihana tekosyy velttoilla

"Menee se kaksi siinä missä yksikin"

Juuri kun olin ehtinyt kirjoittaa otsikon tähän tekstiin, vauva alkoi itkeä nälkää ja väsymystä. Samaan aikaan taapero kieltäytyi hampaiden harjauksesta ja sai puolen tunnin itkupotkuraivarin, kun laitoin hammasharjan pois.

Silti olen sitä mieltä, että sanonnassa on perää. Tietysti kahden lapsen pukeminen, syöttäminen ja vaippojenvaihto vie enemmän aikaa kuin yhden. Mutta mitä muuta kotiäidillä on kuin aikaa?
“Menee se kaksi siinä missä yksikin” -sanonnan totuus piilee siinä, että jo yksi lapsi laskee vanhempien oman ajan minimiin. Kun on joka tapauksessa kotona yhden lapsen kanssa, voi yhtä hyvin olla kotona kahdenkin kanssa.

Ensimmäisen lapsen kanssa yritin vielä tehdä samoja juttuja kuin ennen lasta. Minulla meni melkein vuosi ennen kuin annoin periksi. Nykyään en aseta suuria tavoitteita päivälleni. Jos käymme leikkipuistossa, olen ylittänyt itseni. Joku voisi kutsua tätä luovuttamiseksi tai lannistumiseksi, mutta minä kutsun sitä käytännöllisyydeksi. On kaikkien etu, että teemme asioita juuri niin paljon kuin jaksamme ja huvittaa.

Tajusin lasten ehdoilla tekemisen tärkeyden vuosi sitten Amerikan-matkallamme. Olimme kaksi yötä lomakohteessa, jossa oli hienoja vesipuistoja ja hotellillamme oli mukava uima-allas. Kävin uima-altaassa kerran pulahtamassa. Vesipuistot näin vain auton ikkunasta. Suurimman osan ajasta leikin taaperon kanssa ilmastoidussa hotellihuoneessamme, sillä ulkona oli 35-asteen helle.

Hieno lomakohde ei ollut meidän perheellemme juuri silloin sopiva. Puuttui varjoisa leikkialue ja rauhalliset kävelytiet. Kokemuksen jälkeen päätin, että tästä lähtien lomailemme vain hotelleissa, joissa on mahdollista varata oma pieni piha tai terassi. En halua enää kököttää sisällä hotellihuoneessa kolmea tuntia vahtimassa vauvan unta.


Aina välillä kuulee jonkun sanovan, ettei luopunut mistään lapsen vuoksi. Minusta luopuminen kannattaa. Miksi turhaan lähteä kaupunkilomalle taaperon kanssa, joka ei jaksa istua rattaissa. Kyllä sinne Barcelonaan pääsee myöhemminkin. Minä ainakin valitsen lasten ehdoilla elämisen ihan vain itsekkäistä syistä. Silloin pääsee helpommalla.

Purkkisosetta

Vauva täytti neljä kuukautta ja edessä on paluu sosemaahan. Sopivasti viime viikolla joku kaipaili Hesarin mielipidesivuilla lasisten lastenruokapurkkien kierrättämistä. Olen itse usein miettinyt samaa. Oikein huvitti kirjoituksen saama vastaus. Se oli tyyppiesimerkki äitien verkkokeskusteluista. Suurin piirtein näin se menee:

A: Olisipa kiva, jos lasisia lastenruokapurkkeja voisi kierrättää.

B: Kuinka voit olla noin avuton. Lastenruokaa voi aivan hyvin tehdä itse. Se on helppoa ja halpaa. Ja tiesitkö. Sitä voi myös pakastaa!

A: Olen lähdössä Tukholmaan. Mistä sieltä voisi ostaa kivoja lastenvaatteita?

B: Miksi turhaan mennä Tukholmaan. Lastenvaatteet voi ostaa ihan yhtä hyvin netistä.

A: Mikä korvike sopii teidän vauvallenne parhaiten?

B: En tiedä. Olen aina täysimettänyt lapseni.

Keitä nämä nettipalstojen besserwisserit oikein ovat! Etsin usein tietoa verkosta, ja aina on joku viisastelemassa järkevätkin kysymykset tukkoon.

No, takaisin soseisiin. Vauva sai ensimmäiseksi soseeksi purkista porkkanaa ja perunaa sekoitettuna korvikemaitoon. Siis vastoin kaikkia ohjeita siitä, että vain yhtä kerralla ja niin edespäin.

Tänään ryhdistäydyin ja kuorin bataatin, pilkoin, höyrytin ja soseutin. Se maistui sekä vauvalle että taaperolle. Lopun pakastan Hesarin mielipidesivujen kirjoittajan kunniaksi pieniin minigrip-pusseihin sopiviksi annoskoiksi.

Mutta älkää luulko, että ryhdyn sosekoneeksi. Olen aika pitkään ollut sitä mieltä, että ruuanlaittoon kulutettu aika on hukkaan heitettyä aikaa. Olen tuota mielipidettäni vähän loiventanut ja teen aika paljon ruokaa itse, mutta rajansa kaikella. Soseiden tekeminen on ehkä helppoa, mutta aivan liian työlästä tämän kotiäidin keittiöön, jossa aamusta jäänyt kahvikin lämmitetään iltapäivällä mikrossa.

Leikkipuistossa Tukholmassa

Olen kuullut, että Tukholman leikkipuistoissa isät juovat lattea ja tunnelma on aurinkoisen rento. Olimme viime viikolla hotellilomalla kaupungissa, ja halusin todistaa tätä idylliä.

Kokonainen perjantai oli varattu pelkästään Södermalmilla kuljeskeluun ja puistoissa hengailuun. Olin suunnitellut, että aamiaisen jälkeen mennään puistoon ja lounaan jälkeen lastenvaateostoksille. Laivamatkan väsyttämä taapero oli tietysti toista mieltä ja nukahti rattaisiin heti aamiaisen jälkeen, joten päädyimme kulkemaan ympäri Södermalmia suljettuja kauppojen ovia katsellen. Kaikki kivat design-kaupat aukeavat aikaisintaan klo 11.30!

Iltapäivällä ehdimme kahteen leikkipuistoon. Ensimmäinen oli aivan Medborgarplatsenin vieressä oleva Björns trädgard, joka oli minusta aika epäsiisti ja kolkko. Menimme sinne vain siksi, että se sattui matkanvarrelle juuri silloin, kun taapero heräsi ja kävi kärsimättömäksi rattaissa istumiseen.

Onneksi oli aurinkoinen sää ja jaksoimme lounaan jälkeen kävellä vielä Rosenlundsparkeniin. Ei sielläkään latteja näkynyt, mutta erittäin trendikästä menoa muuten. Yhdelläkään hiekkalaatikkoikäisellä ei ollut haalareita, saati sitten kurahousuja päällään, vaikka edellisenä iltana oli satanut rankasti. Katselin erästäkin juuri kävelemään oppinutta lasta, joka pysähtyi katselemaan vesilätäkköä leopardikuosiset legginsit jalassaan. Aika nopeasti äiti nosti lapsen kuivemmalle alustalle.

Yksi iso ero Tukholman puistoissa on Helsinkiin verrattuna. Puistoista voi nimittäin ostaa kahvia, mehua, jäätelöä ja makkaraa (sekä soijamakkaraa). Meillähän leikkipuiston työntekijöitä on kielletty keittämästä kahvia ja jäätelön myynnistä nousi iso haloo.

Tukholmassa näkyi silmiinpistävän paljon tuplarattaita, joissa lapset istuvat vierekkäin. Kaupungissa on varmaan Helsinkiä huomattavasti tilavammat bussit ja ratikat, jotta niiden kanssa liikkuminen onnistuu. Minulle ei tullut sellaisten hankkiminen mieleenkään.

Muita tukholmalaisia trendejä kahden päivän turistin näkökulmasta: avokadoa kuuluu nyt laittaa leipiin, salaatteihin ja bageleihin ja miehillä olisi hyvä olla ylipitkä, rasvaisen näköinen tukka.