On etuoikeus olla osa-aikainen kotiäiti

Maailmassa ei taida olla kovin montaa kolkkaa, jossa voi netissä lomakkeen täyttämällä ilmoittaa olevansa kotiäiti vielä vuoden verran ja saada siitä jonkin verran yhteiskunnan maksamaa "palkkaa". Tai kertoa pomolle sähköpostilla, että tulen muuten sittenkin töihin vasta ensi vuoden elokuussa saamatta potkuja. 

Kirsi Piha arvostelee Gloria-lehden kolumnissaan kotiäitien tapaa valittaa siitä, kuinka heidän elämänsä on raskasta ja vaikeaa, vaikka työssäkäyvien naisten elämä se vasta vaikeaa onkin. Ja ylipäätään naisen elämä!

Kolumnin luettuani aloin miettiä kotiäitien puhetapaa. Kieltämättä syyllistyn itsekin siihen. Kotiäitiys nyt vaan on niin raskasta, kun ei koskaan tiedä, milloin kahvitauko loppuu. Vaikka joskus kahvitauko venyy tunninkin mittaiseksi. 

Miksi ihmeessä haluamme korostaa kotonaolon vaikeutta, vaikka hoidamme lapsiamme useimmiten ihan mielellään? Minä uskon, että sillä tavalla haemme työllemme arvostusta ja kunnioitusta, jota emme koe muuten saavamme. 

Nimittäin kuka kuulee koti-isien valittavan raskaasta elämästään? Eipä juuri kukaan, sillä he saavat joka tapauksessa kaiken gloorian osakseen tekemättä kotonaolostaan numeroa.

Päätin siis jatkaa kotiäidin raskasta työtäni vielä vuoden verran. On ihanaa tietää, että se loppuu aikanaan. Juuri sen tiedon voimalla voin nauttia kotonaolosta. On ainutlaatuista, että se on mahdollista. 

Aurinkovoideahdistus

Tänä kesänä ei ole paljon tarvinnut huolehtia auringon haitoista, joten tämä blogitekstinikin on melkein unohtunut minulta. 

Turkin loman jälkeen jäin nimittäin miettimään sitä, miten erimaalaiset vanhemmat suhtautuvat eri tavoin lasten suojaamiseen auringolta. Turkissa rannalla näki niin pikkuisissa uikkareissa juoksentelevia taaperoita kuin korvista kantapäihin verhottuja lapsia.

Omani kuului jälkimmäiseen ryhmään ja myönnettäköön, että tunsin itseni vähän typeräksi. Olisi kiva, jos lapsikin voisi nauttia kesästä ilman puuvillahaarniskaa niskassaan. Tunnollisena äitinä noudatin kuitenkin lukemiani ohjeita, joiden mukaan aurinkorasvaa pitää välttää alle kaksivuotiailla.

Kotona aloin etsiä tietoa siitä, mihin tämä maaginen kahden vuoden ikäraja perustuu. En ollut yllättynyt, kun netistä löytyvä tieto osoittautui ristiriitaiseksi ja epätarkaksi. Kukaan ei taida oikeasti tietää, kuinka haitallisia aurinkorasvojen kemikaalit ja nanokiteet ovat lasten terveydelle, eikä kukaan perustele kahden vuoden ikärajaa mitenkään.

Googlailuni riistäytyi hieman käsistä. Viime viikkoina olen lueskellut tieteellisiä artikkeleita, blogikirjoituksia, lehtijuttuja ja kysymys-vastaus-palstoja. En ole tullut niiden perusteella juurikaan viisaammaksi, mutta seuraavassa joitain tiedonmuruja, joita olen kerännyt.

Aurinkorasvojen kemikaalit nousivat otsikoihin vuonna 2001, kun sveitsiläinen tutkimusryhmä julkaisi tutkimuksen, jossa aurinkovoiteissa käytettyjen kemikaalien todettiin toimivan "hormonihäiritsijöinä" estrogeenin tavoin ja aiheuttavan nuorilla rotilla esimerkiksi kohdun kasvua. (Schlumpf, Margaret ym. In Vitro and in Vivo Estrogenicity of UV Screens)

Tästä New Scientist-lehden jutusta voi lukea artikkelin keskeisimmistä tuloksista. Euroopan komission työryhmä SCCNFP (Scientific Committee for Cosmetic Products and Non Food Products) selvitti asiaa ja totesi, että aurinkovoiteissa käytetyt kemikaalit ovat ihmiselle turvallisia. Erna Lehtinen ja Tapio Rantanen kirjoittavat Duodecimin Lääketieteellisessä Aikakauskirjassa vuonna 2004, että EU:n työryhmän selvityksessä aurinkosuojakemikaalien estrogeenivaikutus on vain noin miljoonasosa siitä, mitä saamme ruuan mukana.

Lisäksi Schlumpfin artikkelia on kritisoitu muun muassa siitä, että rottien saama kemikaalialtistus on niin suuri, että keskikokoisen ihmisen pitäisi rasvata itseään aurinkosuojavoiteilla päästä varpaisiin 34 vuotta joka päivä ennen kuin vastaava määrä kemikaalia kulkeutuisi ihmisen verenkiertoon. (Steven Q. Wang, Mark E. Burnett, Henry W. Lim: Safety of Oxybenzone: Putting Numbers Into Perspective)

Vuoden 2001 jälkeen aurinkovoiteiden kemikaalien tutkimista on jatkettu koeputkessa ja rotilla, mutta tulokset ovat keskenään ristiriitaisia.  Toisissa kokeissa rotilla havaitaan estrogeenivaikutuksia, kuten urosrottien murrosiän myöhästymistä. Toisissa kokeissa tällaisia vaikutuksia ei löydetä lainkaan.

Ihmisillä aurinkovoiteiden kemikaaleja on tutkittu hyvin vähän. Lähinnä on osoitettu, että aurinkovoiteiden kemikaalit imeytyvät ihmisen elimistöön niin, että jäämiä niistä on löydetty sekä verestä, pissasta että äidinmaidosta. Kuitenkaan ei ole selvää, että kemikaalit ovat joutuneet ihmisen elimistöön aurinkovoiteista, sillä samoja kemikaaleja käytetään muun muassa hiuskiinteissä, huulirasvoissa, shampoossa, meikeissä, hajuvesissä, matoissa, huonekaluissa, vaatteissa ja pesuaineissa.

Näitä eri tutkimuksia käydään läpi tuoreessa artikkelissa "Sunscreens: are they beneficial for health? An overview of endocrine disruption properties of UV-filters" (M. Krause et al. International Journal of Andrology, 2012, vol 35, issue 3)

Vaikuttaa siltä, että osa tutkijoista on jyrkästi kaikkia kemikaaleja vastaan ja osa taas suhtautuu niihin tyynesti ja suosittelee kemiallisten aurinkorasvojen käyttöä myös pienille lapsille, jos se on tilanteessa ainoa tapa suojata lasta uv-säteilyltä. 

Kaikki näyttävät kuitenkin vähän kuin varmuuden vuoksi suosittelevan pienille lapsille fysikaalisia aurinkorasvoja. Toisaalta nykyään fysikaalisistakin rasvoista varoitellaan, sillä niiden uudet nanokiteet voivat joidenkin tutkimusten mukaan imeytyäkin verenkiertoon. Nanokiteiden ominaisuuksiin en kuitenkaan jaksa enää perehtyä, vaan aion tulevaisuudessa rasvata lasteni ihoa silloin, kun se on tarpeen. Kyllä kesällä pitää saada leikkiä t-paita päällä.