Ostaisiko kotitakin

Hakaniemen hallissa myydään kukertavia kotitakkeja, joita olen katsellut usein lähinnä huumorimielessä. Viime aikoina olen kuitenkin alkanut tosissaan harkita takin hankintaa. Minulla on vain pari toimivaa imetyspaitaa, ja kaikki muut vaatteet kiristävät sieltä sun täältä. Takin ansiosta voisin pitää yhtä paitaa toivottavasti kauemmin kuin päivän. Lisäksi se olisi hauska työvaate.

Mad Men alkaa pyöriä taas Amerikassa maaliskuun lopulla. Kotitakin vastapainoksi voisin ostaa Betty Draper -henkisen kotimekon. Se olisi hyvä motivaatio karistaa ainakin osa raskauden tuomasta kymmenen kilon mahamakkarasta. Banana Republic alkaa myydä Mad Men -vaatteitaan keskiviikkona. Odottelen innolla.

Oikeastihan en tarvitsisi mitään uusia vaatteita, ja olisi kaikin puolin järkevää säästää rahaa johonkin muuhun. Mutta kotiäitikin tarvitsee jotain hauskaa päivänpiristystä. Minusta on ikävää olla jatkuvasti neljän seinän sisällä verkkarit päällä.

Sisustusta lasten ehdoilla

Moni on saattanut mielessään miettiä, miksi lastenhuoneessamme on kolme rumaa mattoa. Ei todellakaan sisustusmielessä. Liikennematto on leikkejä varten ja riittävän iso suojaamaan lattiaa, kun leluja vedetään hyllystä alas. Musta kulahtanut räsymatto on keinutuolin alla niin ikään halvan laminaatin suojana ja yksi, kiva mutta turha matto, on pinnasängyn alla pitämässä sänkyä paikoillaan.

Muutkin sisustusratkaisumme voivat tuntua erikoisilta. Viherkasvit, kahta lukuunottamatta, ovat keittiönkaappien päällä. Makuuhuoneemme kulmassa on kolme tuolia - ne kaikkein kiikkerimmät. Eteisen kaapinovista ja kirjahyllyn ovista puuttuu kahvat.

Olen alistunut asiantilaan. Ehkä joskus vielä pääsen sisustamaan. Siksi olenkin innoissani, kun päätimme teettää eteiseen hyllyn. Vaihtoehtona oli hankkia Ikeasta kolmellakympillä ruma ja kellertävä kirjahylly. Kävimme sitä sunnuntaina katselemassa, mutta kauppaan jäi.

Tänään piirtelin ruutupaperille luonnosta kapeasta hyllystä, jonka alaosaan tulisi lasten ulkovaatteita varten naulakot ja noin metrin korkeudelta alkaisi hyllyt koreja varten. Nykyään lasten lapaset ja muut villavaatteet ovat taaperon ulottuvilla koreissa eli yleensä sikin sokin lattialla. Olen kyllästynyt siihen, että toinen sukka on aina hukassa, kun lähdemme ulos.

Mieheni mielestä minulla on epänormaali suhde koreihin ja laatikoihin. Aina kun käymme isommassa kaupassa, tarkastan korivalikoiman. Laskin huvikseni, että meillä on kotona ainakin kahtakymmentä eri laatua koreja ja laatikoita.

Myönnän, että olen joskus vähän liian tarkka tavaroiden paikoista. Minulla on edelleen opettelemista sekasotkun sietämisessä. Kerään tavaroita lattialta monta kertaa päivässä ja tulen kiukkuiseksi aamuisin, jos edellisen päivän lelut lojuvat siellä täällä. Samalla yritän hallita kaaosta ostamalla lisää koreja.

Pärjäilyä pienen kahden kanssa

Monien reaktio oli vilpittömän kauhistunut, kun kerroin raskaana ollessani, että lastemme ikäeroksi tulee vain vuosi ja neljä kuukautta. Itsekin olin aika huolissani siitä, miten pärjään, mutta pakko oli vakuutella tutuille ja tuntemattomille, että ei se nyt niin kamalaa voi olla. Eräs vastaavassa tilanteessa ollut kaveri vakuutti, että kahden pienen hoitaminen on helpompaa kuin etukäteen ajattelee.

Minulle on luonteenomaista huolehtia etukäteen vähän kaikesta. Olin huolissani syöttämisestä, rappusten kävelystä, ulosmenosta, vaipanvaihdosta, siitä että esikoinen tuhoaa kämpän ja itsensä sillä välin, kun minä olen kiinni vauvassa.

Vauva on kohta kaksi kuukautta, ja siitä ajasta olen ollut päivisin yksin lasten kanssa noin puolet. Ensimmäisen kuukauden ajan mieheni ja äitini olivat vuorotellen auttamassa päivisin, minkä ansiosta kaikki ehtivät rauhassa totutella uuteen tilanteeseen. Yksin pärjäilyä vielä vähän opettelen.

Päivän sujuvuus on kiinni säästä, tuurista ja ajoituksesta. Parhaiten sujuu, jos vauva sattuu heräämään ennen isoveljeään niin, että ehdin syöttää ja vaihtaa vaipan rauhassa. Jos hyvin käy, vauva nukahtaa sopivasti silloin, kun on aika syödä aamiaista taaperon kanssa ja leikkiä rauhassa vähän aikaa.

Olen kehittänyt monenlaisia selviytymiskeinoja, joilla päivään ei mahdu liikaa kriittisiä tilanteita. Lataan kahvinkeittimen jo illalla ja ajastan pyykkikoneen pyörimään niin, että aamulla tarvitsee vain nostaa pyykit kuivumaan. Ennen puistoon lähtöä yritän laittaa taaperon lounaan mahdollisimman valmiiksi, jotta sitä ei tarvitsisi muuta kuin nopeasti lämmittää mikrossa. Nyt kun vauva ei tyydy enää pelkkään rintamaitoon, olen alkanut täyttää myös pullon valmiiksi jääkaappiin. Ulkotakkini taskussa on lastenkeksejä taaperolle, joka odottaa niiden avulla nätisti vaunuvarastossa sen aikaa, kun kannan vauvan kolmanteen kerrokseen. Dvd:t ovat ahkerassa käytössä aina silloin, kun syötän vauvaa.

Näistä kaikista varotoimista huolimatta, päivään mahtuun monta hetkeä, jolloin kotiäiti on tiukoilla. Vaikeimpia ovat juuri ne hetket, joista etukäteen huolehdin. Erityisesti uloslähtö vaatisi vielä hieman prosessinhallintaa. Mutta hankala tilanne menee aina ohi. Täytyy vain yrittää ottaa vähän rennommin, kun taapero koheltaa, vauva itkee ja puhelin soi.

Kaverini oli kuitenkin oikeassa. On tämä helpompaa kuin kuvittelin. Kiitos kuuluu vauvalle, joka nukkuu yleensä hyvin ja taaperolle, joka on erittäin reipas pieni puolitoistavuotias.

Ihme imetys

Imetys on taas minulle ajankohtainen, ja se on tuonut mieleen tuntemuksia myös viime kerralta. Minulta imettäminen ei ole koskaan sujunut kovin hyvin. Vauvat eivät näytä saavan vatsaansa täyteen, vaan itkevät vielä pitkänkin imetyssession jälkeen rinnalla. Esikoinen sai myös erityisesti iltaisin pahoja rintaraivareita, mikä oli tosi raskasta meidän koko perheelle. Onneksi pullo on kelvannut. Sen ansiosta vauvat ovat rauhoittuneet, nukkuneet hyvin ja olleet tyytyväisiä. Niin kuin minäkin.

En oikein ymmärrä, miksi imetyksestä on tullut Suomessa niin herkkä aihe. Imettäminenhän on - kuten kaikki tiedämme - hirmu hieno asia vauvalle ja äidille, ja siitä seuraa hyvää molemmille. Mutta se ei ole mikään lääketieteellinen välttämättömyys, vaan ennemminkin kuin kuntoliikunta. Kyllä ilmankin pärjää, eikä mene välttämättä edes kamalan huonosti.

Silti netissä kiistellään siitä, meneekö täysimetys pilalle, jos antaa lapselle kerran korviketta. Täysimetyksen ihannetta korostetaan niin paljon, että siitä tulee monelle taakka. Sekä henkisesti että fyysisesti.

Minä päätin nyt toista vauvaa odottaessani, että otan imettämisen tällä kertaa rennosti. Annan lisämaitoa, jos siltä tuntuu. Ennen synnytystä järjestettävissä perhevalmennuksissa voitaisiin korostaa minusta samaa. Olisi hyvä, että sanottaisiin suoraan, että imetys on usein vaikeaa. Se sattuu aluksi, ja vaikeudet voivat jatkua viikko kaupalla. Ihan kiva olisi myös kuulla ammattilaisen suusta, että ei se nyt niin kamalaa ole, jos ei imetä. Ja jos kuulut niihin äiteihin, joille imetys on helppoa ja maitoa riittää, ole onnellinen. Hieno juttu.

Virallinen totuushan on, että kaikki terveet äidit pystyvät imettämään, jos vain haluavat ja tosissaan yrittävät. “Imetä ja imetä. Päivin ja öin. Kyllä sitä maitoa sitten tulee, kun vauva riittävän kauan sitä tilaa.”

Me, jotka syystä tai toisesta tartumme pulloon, joudumme puolustelemaan ja selittelemään ratkaisuamme - jos ei muualla niin omassa mielessämme. Minä en ehdi enkä jaksa itkettää vauvaa rinnalla. Enkä halua. Minusta olemme onnellisempia näin.

(Koti)äidiksi kasvamisesta

Puolitoista vuotta on lyhyt aika. Sen sisällä kun saa kaksi lasta, oma identiteetti on koetuksella. Varsinkin jos on ehtinyt viitisentoista vuotta hengailla kahviloissa ja matkustella sinne sun tänne silloin kun huvittaa.

Kun lapsi syntyy, äitiyden lisäksi oma minä määrittyy monilla uusilla tavoilla. Äidistä tulee kotiäiti. Perunalta, kastikkeelta ja imelältä vauvan puklulta tuoksuva homssuinen ja lievästi ylipainoinen nainen, jolla on toppahousut ja punertavat posket. Nainen, joka tomerana kuskaa lapsiaan puistoon. Tuleeko minusta sellainen?

Onneksi on olemassa vaihtoehto: latteäiti. Tätä minäkin tavoittelin ensimmäisen vauvan synnyttyä kaikin keinoin. Jäimme asumaan vuokralle lähelle keskustaa ja ostimme pienet, trendikkäät rattaat, jotka mahtuvat kivasti kahviloihin. Vauva oli yhteistyökykyinen ja sain nauttia lattejani rauhassa. Kävin tietysti myös äiti-vauvajoogassa toteamassa, että joogaaminen vauvan kanssa ei rentouta.

Latteäitiys loppui kuin seinään, kun edessä oli muutto isompaan asuntoon lähiöön. Taapero ei jaksanut matkustaa bussilla kahviloihin, saati sitten istua syöttötuolissa katselemassa, kun äiti juo kahvia. Tähänkin on tietysti löydetty ratkaisu: rusinat. Niiden avulla latteäitiydestä on jäljellä rippeitä, mutta toistaiseksi peruna ja kastike näyttävät vievän voiton.

Vieläkin sanon olevani kotiäiti lievää ironiaa äänessäni. En oikein osaa ottaa itseäni tässä roolissa tosissani. Ehkä tämä on yksi syy, miksi blogini on minulle tarpeellinen. Kenties löydän sisäisen kotiäitiyteni tämän avulla.