Kiintymyssuhteella päähän

Tyttäreni puolitoistavuotisneuvolassa lääkäri tarkkaili lapseni liikkeitä ja totesi tyytyväisenä, että lapsella taitaa olla turvallinen kiintymyssuhde, koska hän uskaltaa lähteä kävelemään ympäri huonetta.

Eräs ystäväni taas sai täyslaidallisen kiintymyssuhdekritiikkiä, kun hän erehtyi ottamaan puheeksi lapsensa nukkumaanmenoon liittyvät vaikeudet päiväkodin järjestämässä asiantuntijaillassa. Sen sijaan, että muut vanhemmat olisivat jakaneet kokemuksiaan, he alkoivatkin syyllistää ystävääni ja epäillä tämän lapsen kiintymyssuhteen tilaa.

Mikään ei ole helpompaa kuin lytätä äitien ja isien kasvatusponnistelut esittämällä arvioita lasten ja vanhempien suhteesta. Sillä senhän näkee jo parin minuutin havainnoinnin jälkeen. Ja sitten vain kiintymyssuhdekortti käyttöön. 

Minulla ei ole mitään kiintymyssuhdeteoriaa vastaan. Uskon kyllä, että lapsia tutkineet asiantuntijat ovat oivaltaneet jotain olennaista kehittäessään eri kiintymyssuhdetavat. Minua häiritsee se, että kiintymyssuhdeteorialle annetaan niin paljon painoa, vaikka sen arvioiminen on erittäin epätarkkaa. 

On paljon kuvauksia siitä, minkälainen äiti aiheuttaa kiintymyssuhteeseen ongelmia, mutta vähän konkreettisia ohjeita siitä, miten luoda turvallinen kiintymyssuhde. Tai perun puheeni. Ohjeitahan riittää, mutta mitkä toimintatavat ovat oikeasti kriittisiä ja mitkä ei. 

Riittääkö, että pitää lasta sylissä vai tarvitaanko kantoliinaa. Menikö kaikki pilalle, kun lopetin imetyksen aikaisin, olen joskus väärään aikaa ärtyinen ja poissaoleva. Entä tuhoaako päiväkotiinmeno puolitoistavuotiaan kiintymyssuhteen. 

Olen lueskellut viime päivinä Jari Sinkkosen kirjaa Elämäni poikana. Hän sivuaa kiintymyssuhdeteoriaa toteamalla, että maailmassa voi hyvin selvitä ilman turvallisen kiintymyssuhteen tuomaa suojaa, mutta se on eräänlainen elämän valttikortti, josta on hyötyä. Hän myös arvelee, että välttelevästi kiintyneitä suomalaisia on paljon.

Haluaisin tietysti, että lapsilleni kehittyisi turvallinen kiintymyssuhde minuun ja mieheeni. Mutta kohta taitaa olla myöhäistä. Vanhempi lapsi täyttää pian kolme ja nuoremmankin vauvavuosi on jo ohi. Jos muut eivät ehdi, niin voinpa takoa kiintymyssuhdekorttia itse omaan päähäni.

Terveisiä häirikköäidiltä

Pelkään pahoin, että olen yksi heistä. Ja samalla toivon, etten olisi.

Tiedättekö ne äidit ja isät, joista on enemmän häiriötä ympäristölleen kuin lapsista? Ne, joille jää nauha päälle jo aamulla ja jotka jatkavat samaan tyyliin junassa, bussissa, kaupassa: "Istu paikalla, älä kopistele, laita hattu päähän, ole kunnolla, lopeta tuo päristely, älä koske siihen, nyt hiljaa!"

Häirikköäiti ei huomaa muita ihmisiä ympärillään, koska hänen koko keskittymiskykynsä kuluu lapsensa tarkkailuun ja ojentamiseen. Ja huomaamattaan hän on se, joka täyttää ympäristön melulla, usein paljon äänekkäämmin kuin lapsensa. Tähän on tietysti syynsä. Lapsi on kenties sellainen, jolla on tapana painaa joka napista, kääntää kaikkia vipuja ja heitellä kenkänsä, lakkinsa ja lelunsa ympäri kaupunkia.

Tänään Linnanmäellä kohtasin yhden meistä. Eräs äiti joutui lasten autokarusellin alussa komentamaan vilkkaita veljeksiä istumaan - ihan asiasta. Vaikka veljeksillä näytti menevän kohtalaisen hyvin avoautossaan, äiti raukka ei rentoutunut koko karusellin aikana, vaan huusi pojilleen taukoamatta: "Käännä siitä ratista. Sinun kuuluu kääntää siitä ratista!"

Ymmärrän tätä äitiä. Huudollaan hän ehkä ajatteli voivansa ennaltaehkäistä piilevän katastrofin, jossa isoveli ja pikkuveli alkaisivat tapella tai juosta ympäri liikkuvaa karusellia.

Liikun melko paljon lasteni kanssa junalla, jossa lapset pitkästyvät nopeasti. Koska tiedän olevani motkottava häirikkö lasteni kanssa liikkuessani, ennaltaehkäisen tulevat konfliktit vaientamalla kolmevuotiaani Puuha Petellä ja puolitoistavuotiaan riisikakuilla, ja tunnustan, tarvittaessa jopa tutilla. Itse saan istua kymmenen minuuttia silmät kiinni.

Kerran vieressäni istui yhden lapsen äiti, joka viihdytti seuralaistaan taukoamatta ja katseli meidän video-tutti-meininkiä. Totesin katseeseen ystävällisesti, että oli minullakin joskus yhden lapsen kanssa periaatteita, mutta nyt olen vain onnellinen, jos voin vähän aikaa hengähtää. (Ja antaa kanssamatkustajienkin hengähtää.)