Lapseni aloittivat päiväkotiin tutustumisen tällä viikolla. Saimme paikan melko läheltä, kolmannesta vaihtoehdostani.
Kaikkihan tietävät, että päiväkotipaikan saaminen on arpapelin ja taktikoinnin yhdistelmä, jolla on oma hämärä logiikkansa. Tässä minun näkemyksiäni asiasta, josta en oikeasti mitään tiedä.
- Päiväkotien johtajat päättävät päiväkotipaikkojen jaosta kokouksissaan. Ei ole siis turhaa soittaa tai jopa tavata johtajia ja selittää omaa tilannettaan.
- On hyvä olla aikaisin liikkeellä. Paikkoja ei jaeta hakujärjestyksessä, mutta aikaisin hakeminen osoittaa sen, että tarve on todellinen ja tärkeä.
- Toisaalta aikaisin hakeminen ei takaa mitään. Mihinkään lupauksiin ei kannata luottaa, koska lopullisten paikkojen jakoon vaikuttaa paljon se, paljonko nk. "ensisijaisia" paikkoja kysytään juuri silloin, kun oma lapsesi aloittaisi päivähoidon.
- Ensisijaiset paikat on varattu sisaruspaikoille, päiväkotiin palaajille eli niille lapsille, joilla on jo ollut päiväkotipaikka, mutta jotka ovat olleet välillä kotihoidossa sekä siirtojonossa oleville, eli heille, jotka haluavat muuttaa jo olemassa olevaa päiväkotipaikkaansa.
- Päiväkotipaikan saaminen on helpointa elokuussa, kun vanhat eskarit lähtevät kouluun ja paikkoja vapautuu heiltä.
- Päiväkotipaikkaa kannattaa hakea 1.8. alkaen, vaikka haluaisikin aloittaa myöhemmin elokuussa.
- 1.8. ei kannata aloittaa, sillä henkilökuntaa on silloin vielä niukasti paikalla. Päiväkodin koko vahvuus on varmimmin töissä silloin, kun koulutkin alkavat.
- Kannattaa hakea kokopäiväpaikkaa, vaikka haluaisikin jättää lapset lyhyemmäksi ajaksi hoitoon. Osapäiväpaikkoihin suhtaudutaan nihkeästi, "koska ne vievät kokopäivälapsen paikan". Hoitoaikaa voi muuttaa myöhemminkin.
- Edellinen sitaatti ei pidä aina paikkaansa. Päiväkodissa, jossa lapseni aloittavat, on kaksi perhettä, jotka jakavat yhden kokopäiväpaikan. En tiedä, miten tämä järjestely on saatu aikaan.
- Jos päiväkotipaikka ei miellytä, itku saattaa joskus auttaa. Jos mikään ei auta, siirtojono on ainoa vaihtoehto.
Hei!
VastaaPoistaLöysin blogisi eilen ja luin melkein kaikki postaukset vauvan imetyksen aikana läpi. Erityisesti tyttöjen vs. poikien kohtelu -postaus oli hyvää luettavaa, koska olen pohtinut samoja asioita. Eli, miksi esim. pojan tuuppinen ei nosta yhtä suurta stressiä pintaan kuin jos näkee että tyttölasta tuupitaan.
Tämä aihe on mulla paljonkin mielessä, koska meilläkin on 2 lasta, isoveli ja pikkusisko. Itselläni ei ole veljeä ollut ja olen kuullut että joskus eri sukupuolia kohdellaan eri tavoin. Olisiko sinulla antaa jotain vinkkejä, tai mikä on oma kokemuksesi veljesi kanssa? Huomasitko että esim. jossain toinen sai periksi, toinen sai enemmän taskurahaa, toista suojeltiin joiltain asioilta enemmän kuin toista, toisen tarpeisiin vastattiin nopeammin jne - ja oliko se mielestäsi ihan hyvä vai pikemminkin asia jonka itse tekisit toisin? Entä aikuisena - kuuluuko tällaisessa lapsiyhdistelmässä esim. yhteydenpito vanhempiin herkemmin siskolle - tai sille veljelle?
Olisin tosi ilahtunut jos saisin jotain näkökulmaa asiaan, johon itsellä ei ole omaa kokemusta kasvatuksen avuksi.
t. Nuppu (joka kyseli samaa keltaisen talon perhe -blogin kirjoittajalta ja sai sieltä jo hyviä vinkkejä)