On ollut kiva viikko. Kolmena päivänä kävi kavereita kylässä
ja yhtenä päivänä mummu. Taapero on innoissaan, kun saa seuraa isommista
lapsista, vaikka isommat lapset eivät taida juuri välittää perässä kulkevasta
takiaisesta.
Isommat lapset muistuttavat siitä, että minunkin lapseni
osaavat joskus käydä potalla, pukea itse, puhua, luistella ja lukea. Puolitoista
vuotta äitiyttä onkin mennyt epäuskon merkeissä.
Kun synnytyssairaalassa puin taaperolle aivan liian ison,
äitiyspakkauksesta saadun vanupuvun päälle, en mitenkään voinut uskoa, että se
olisi joskus sopiva. Kun taapero huusi vauvana naama punaisena mahallaan, olin
vakuuttunut, ettei tämä lapsi opi koskaan mahallamakaamisen taitoa, saati
sitten kääntymään, istumaan, ryömimään tai konttaamaan. Lapioiminen ja
lusikalla syöminen näyttivät olevan yhtä tuskaisen tien päässä.
Minulle on vähän arvoitus, paljonko vauvalle tai taaperolle
pitäisi opettaa eri taitoja. Konttaamista tai kävelyä ei voi opettaa, mutta
oppisiko lapsi ihan itsekseen esimerkiksi syömään itse, tekemään palapelejä,
piirtämään tai potkimaan palloa. Lapsethan oppivat matkimalla, ja on selvää,
että yksi kerta riittää. Varsinkin isompien kavereiden esimerkki näyttää jäävän
mieleen hyvin tarkasti.
Mekin olemme käyneet muskarissa, vauvauinnissa ja jumpassa.
Vauvauinti ja jumppa ovat olleet hauskaa yhteistä aikaa, mutta muskarissa minua
häiritsee liian pedogoginen ote. Muskarihan alkaa yleensä laululla, jossa
tervehditään jokaista lasta nimeltä erikseen. Usein tämän jälkeen kädestä
käteen kiertää jokin soitin tai lelu.
Ihan pienet vauvat nyt vaan möllöttävät vanhempansa sylissä
ja “odottavat” omaa vuoroaan. Mutta isompi lapsi alkaa kerätä kierroksia parin
samanlaisen ohjelmanumeron jälkeen. En ymmärrä, miksi jo yksivuotiaalle pitää
opettaa koulumaisia taitoja ja miksi sen pitää tapahtua muskarissa. Eikö siellä
voitaisi vain pitää hauskaa, laulaa ja leikkiä.
Nyt elämme taas epäuskon aikaa. Taapero puhuu koko ajan,
mutta juuri mistään hänen lauseestaan ei saa selvää. Tuntuu mahdottomalta
ajatukselta, että kaksivuotiaana hänen kanssaan voi jo (ehkä) jutella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti