Olin eilen yksin kotona lasten nukkumaanmenoaikaan. Molemmat
ovat yleensä melko helppoja nukkumaanmenijöitä, mutta tietysti eiliseksi osui
juuri se päivä, kun vauvalla oli maha kipeänä ja taapero ylivireä ja kireä.
Minulla on huono itkunsietokyky ja yritän kaikin keinoin
välttää pitkiä itkukohtauksia ruokkimalla ja nukuttamalla lapset ajoissa.
Eilisen illan voi laittaa muistojen lokeroihin kohtaan “fail”. Vauva itki
mahaansa ja taapero kirkui väsyneenä, kun ei saanut äidiltä riittävästi apua ja
huomiota. Jonkin aikaa olin varma, etten saa kumpaakaan säällisesti nukkumaan,
vaan molemmat joutuvat raivoamaan itsensä uneen.
Tuollaisina epätoivon hetkinä näen itseni ulkopuolelta kuin
elokuvassa. Seison avuttomana keittiön pöydän ääressä ja katson vuorotellen
lapsiani, joita en osaa auttaa. Niinpä otin äidin aikalisän ja kuvasin kaaosta
videolle. Sen jälkeen muistin kantopussin, johon vauva yleensä nukahtaa. Hain
sen ja simsalabim. Huuto loppui. Taapero sai pupukeksin ja meni hyvillä mielin
kissojen kanssa nukkumaan. Vauva kakkasi ja nukahti. Minä söin
mustikkapiirakkaa.
Kiitos kantopussi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti