Turnausväsymystä

Ennen vauvan syntymää ajattelin, että ensimmäisestä vuodesta kahden lapsen kanssa selvitään vaikka päällä seisoen, tuli mitä tuli. Nyt kun vuotta on jäljellä enää reilu kuukausi, tuntuu että tsemppi alkaa hiipua.

Väsymyksen huomaa parhaiten hälläväliä-hetkistä, jolloin en jaksa välittää, vaikka taapero maalaa jugurtilla pöytään, katsoo viidettä jaksoa Tomi-traktoria tai leikkii unitutti suussa. 

Ikävimmin väsymys näkyy iltaisin. Olen nimittäin aivan kyllästynyt itkevän vauvan nukuttamiseen. Jos vauva ei nukahda iltamaitoon, jaksan seistä pinnasängyn vieressä rauhoittelemassa noin kaksi minuuttia.  Sen jälkeen alkaa väsytystaktiikka, jolloin vauva lähtee mukaani keittiönlattialle odottamaan täydellistä simahtamista tai sitä, että vauvan isä tulee taaperon luota nukuttamaan toistakin lasta.

Tämä on tietysti lasta kohtaan väärin. Myös toinen lapsi ansaitsisi rauhallisen nukutushetken. Mieheni muistuttaa minua usein, kuinka hankala taapero oli samanikäisenä saada rauhoittumaan sänkyynsä. Yhdeksältä illalla voimani ja kärsivällisyyteni on siltä päivältä kuitenkin kulutettu loppuun. Niinä hetkinä vauva tuntuu pelkästään rasittavalta.

Myös mieheni taitaa olla aika väsynyt kahden vauvavuoden jälkeen. "I hate babies", hän totesi viime viikolla neljältä aamuyöllä, kun vauva oli itkenyt kipeää vatsaansa kaksi tuntia. Ei hän tietenkään meidän lapsiamme inhoa, vaan vauvojenhoitoa. Meidän perheeseen ei kolmatta vauvaa tule.

No, vauvamme ei ole enää kauan vauva, vaan kohta yksivuotias, joka opettelee kävelemään, osaa jo syödä pikkuisen itse lusikalla ja leikkiä leluilla isoveljensä kanssa.

Vaikka nyt tuntuu raskaalta, oikeasti on jo paljon helpompaa kuin muutama kuukausi sitten. Voin jopa jättää sisarukset samaan huoneeseen pariksi minuutiksi keskenään. He istuvat vierekkäin lelukasan keskellä ja joskus, pienen hetkisen, syventyvät leikkimään omia leikkejään. Kunnes taapero nappaa poliisiauton vauvan kädestä, vauva alkaa huutaa palosireenin lailla ja rauha on ohi.