Jyrki Kataisen Ruotsin-opintomatkasta alkoi oravanpyörämäinen keskustelu kotiäitiydestä, joka jälleen kerran ei johda mihinkään. Milloinkohan voisimme rauhassa keskustella työelämästä ja lastenhoidosta niin, ettei heti hypittäisi toisten kurkkuihin kiinni.
Ennen kuin kukaan mainitsee sanan "kotiäiti", pitäisi laatia laaja disclaimer-lista tähän malliin:
- Tiedämme, että kotiäitien työ on rankkaa ja arvokasta työtä.
- Emme halua seuraavassa arvottaa kotiäitien ja ansiotyössä käyvien vanhempien työn tärkeyttä tai vaikeutta.
- Emme ole vaatimassa kotiäitien elämänmuutosta, vaan luomassa vaihtoehtoja.
Tähän listaan haluaisin uskoa, vaikka joskus, erityisesti Juhana Vartiaisen kommentteja lukiessani, tulee mieleen, että taitaa silti olla ihmisiä, joiden mielestä kotiäidit välttelevät työelämää, koska kotona on kivaa.
Kataisen kommenttien synnyttämässä keskustelussa on minusta tuotu myös hyviä pointteja esiin. Väestöntutkimuslaitoksen tutkija Anneli Miettinen sanoi Hesarissa, että vaihtoehto kotihoidon tuelle on raaka: vuoden vanhan lapsen laittaminen yhdeksäksi tunniksi päivähoitoon viitenä päivänä viikossa.
Lisäksi on korostettu päivähoidon laadun merkitystä. Jos kuva päiväkotien toiminnasta on huono, kuka haluaa laittaa lastansa hoitoon yhtään liian aikaisin.
Vauvamme täyttää jouluna vuoden, joten minun kuuluisi kai mennä tammikuussa töihin. Mutta en voi. En halua laittaa niin pientä syömään päiväkodin nakkikeittoa. Lisäksi haluan nähdä, kuinka lapseni kasvaa ensimmäisinä vuosinaan ja vaikuttaa mahdollisimman paljon siihen, että hänellä on hyvä ja turvallinen olo.
Osa-aikatyötä voisin kyllä harkita. Olen nimittäin aika väsynyt lastenhoitoon ja tekisin mielelläni erilaista työtä kodin ulkopuolella esimerkiksi kahtena päivänä viikossa.
Voi olla, että työnantajani jopa suostuisi tällaiseen järjestelyyn, mutta mihin laittaisin lapseni osa-aikatyöni ajaksi? Päiväkotiinko? Helsingissähän kerhot on tarkoitettu yli kolmivuotiaille. Yksi- ja kaksivuotiaille lapsille ei ole tarjolla mitään lyhytaikaista hoitopaikkaa osa-aikaista päiväkotipaikkaa lukuun ottamatta.
Olen ollut kotona siitä lähtien, kun taapero syntyi elokuussa 2010. Antaisin mielelläni miehelleni vetovastuun lastenhoidosta, mutta hänen projektityönsä ei kuulemma jousta vanhempainvapaisiin.
Tämän vuoksi kannatan 6+6+6 -mallia, jossa vanhempainvapaasta isälle on varattu 6 kuukautta. Nykyiseen malliin verrattuna tämä toisi myös lisää tuloja perheelle, sillä jokaisen 6 kuukauden jakson tuki olisi sidottu palkkaan. Olen varma, että jos malli olisi käytössä, isät käyttäisivät vapaata paljon nykyistä enemmän. Jopa minun mieheni.
Malli ei saisi kuitenkaan syrjäyttää mahdollisuutta hoitaa lasta kotona kolmevuotiaaksi menettämättä työpaikkaansa. En nimittäin usko siihen, että mahdollisuus hoitaa lasta kotona kolmivuotiaaksi asti on kotiäitiysloukku. Suurin osa äideistä, joilla on työpaikka odottamassa, aloittavat ainakin oman mututuntumani mukaan työt lapsen ollessa noin kaksivuotias.
Tiedän myös perheitä, joissa töihinpaluuta pitkitetään, koska ansiotyöpaikka on ilmapiiriltään karmea ja äiti harkitsee alanvaihtoa. Joissain perheissä taas pidetään arvokkaana, että lapset hoidetaan kotona kolmivuotiaaksi asti. Monissa perheissä hoitovapaa pitkittyy, koska aletaan odottaa toista lasta eikä viitsitä palata pariksi kuukaudeksi työhön.
Minä itse aion palata työelämään elokuussa 2013. Esikoinen täyttää silloin kolme vuotta ja vauvamme on vuoden ja kahdeksan kuukautta.
Koen, että näinä kolmena kotiäitivuotena olen tehnyt työtä, jolla todella on merkitystä. Oma eläkkeeni ei minua haittaa, urakehityksestä puhumattakaan. En tunne myöskään syyllisyyttä siitä, että en ole tuottanut verorahoja valtion kassaan.
Jos saisi toiveita esittää, pyytäisin taaperolle sopivaa kerhopaikkaa, jossa hän ei jäisi nelivuotiaiden lasten jalkoihin. Toivoisin joustavampaa päiväkotijärjestelmää, jossa osa-päiväpaikan hakijoita ei syyllistettäisi.
Ja jos vielä jotain saisi toivoa, voisitteko valaista leikkipuistoja talvisin yhtä hyvin kuin autioita jalkapallokenttiä ja hiihtolatuja.
Minä en oikein ymmärrä tuota 6+6+6-mallia. Kuka työnantaja haluaa palkata naisen joka on ensin kuusi kuukautta kotona lapsen syntymän jälkeen, palaa sitten töihin kuudeksi kuukaudeksi ja on sitten taas kotona kuusi kuukautta? Millä tavalla se tulee parantamaan naisten työllistymistä on minulle epäselvää.
VastaaPoistaLinkittämäsi teksti joka esittelee uuden mallin ei minua juuri vakuuta ja itse asiassa saa minut joka kerta vähän ärsyyntymään. Tämä lause ennen kaikkea: "Isälle voi kehittyä vankka suhde lapseensa vain pidemmän itsenäisen hoitojakson aikana." Hohhoi. Tämä on näitä samanlaisia toteamuksia kuin että perheen täytyy aina syödä illallinen yhdessä pöydän ääressä joka ilta tai muuten lapset vieraantuvat yhteiskunnasta... Maailmassa on paljon isiä joilla on vankka suhde lapsiinsa siitä huolimatta, etteivät he ole hoitaneet lapsia "itsenäisesti" kotona pitempää aikaa. Minulla on omakohtaista kokemusta jo kahdesta sellaisesta isästä: omastani ja lasteni isästä.
Suomessa on jo olemassa se vaihtoehto, että vanhempainvapaa jaetaan tasan vanhempien kesken. En oikein käsitä miksi sitä pitää ruveta vielä tiukemmin yhteiskunnan taholta jakamaan osiin vanhempien kesken. Ymmärrän, että tällä hetkellä isät jäävät äitejä vähemmän lasten kanssa kotiin. Olen itse silti sitä mieltä, että pitäisi olla jokaisen perheen oma valinta kuinka vanhempainvapaa käytetään.
Hyvä blogi, eksyin vastikään ja kiitän heti hyviä juttujasi.
VastaaPoistaPakko kommentoida osa-aika -ajatustasi ja toisaalta samalla väsymystä lasten kanssa. Itse olen ollut viime syksystä osa-aikaisena vanhassa työssäni. Paluu töihin 2-3 päivää viikossa oli ihanaa. Suorastaan fantastista!
Muksumme täytti silloin vuoden ja kotona olo alkoi tosissaan painaa otsaa, väsymys oli kova ja tarve saada jotain omaa suuri.
Aloitimme miehen kanssa MOLEMMAT osa-aikahommat. Eli lastenhoito rullasi vuorotellen, samoin työpäivät. Toimi lostavasti. Kummankin projektit etenivät paremmin kuin hyvin ja kotiäitiyden taakka harteilla alkoi helpottaa vastuun jakautuessa tasapuolisemmin.
Suosittelenkin keskustelemaan kotona vielä uudelleen, josko molemmat voisi olla samaan aikaan osa-aikaisena edes esim kevään. Se on lyhyt aika ja miestäsi lohduttaakseni vain TILAPÄISTÄ, eikä suinkaan koko lopun elämään kestävä ratkaisu! Töitä ehtii paiskia kyllä keväänkin jälkeen, ei ne tekemällä lopu.
Lisäksi ainakin kokemuksemme mukaan viiden päivän työt ehtiin kumma kyllä tehdä kolmessakin päivässä yhtä hyvin!
Tsemppiä arkeen =)
-kahden viivan kansalainen -blogin Emäntä
Hyvä blogi, eksyin vastikään ja kiitän heti hyviä juttujasi.
VastaaPoistaPakko kommentoida osa-aika -ajatustasi ja toisaalta samalla väsymystä lasten kanssa. Itse olen ollut viime syksystä osa-aikaisena vanhassa työssäni. Paluu töihin 2-3 päivää viikossa oli ihanaa. Suorastaan fantastista!
Muksumme täytti silloin vuoden ja kotona olo alkoi tosissaan painaa otsaa, väsymys oli kova ja tarve saada jotain omaa suuri.
Aloitimme miehen kanssa MOLEMMAT osa-aikahommat. Eli lastenhoito rullasi vuorotellen, samoin työpäivät. Toimi lostavasti. Kummankin projektit etenivät paremmin kuin hyvin ja kotiäitiyden taakka harteilla alkoi helpottaa vastuun jakautuessa tasapuolisemmin.
Suosittelenkin keskustelemaan kotona vielä uudelleen, josko molemmat voisi olla samaan aikaan osa-aikaisena edes esim kevään. Se on lyhyt aika ja miestäsi lohduttaakseni vain TILAPÄISTÄ, eikä suinkaan koko lopun elämään kestävä ratkaisu! Töitä ehtii paiskia kyllä keväänkin jälkeen, ei ne tekemällä lopu.
Lisäksi ainakin kokemuksemme mukaan viiden päivän työt ehtiin kumma kyllä tehdä kolmessakin päivässä yhtä hyvin!
Tsemppiä arkeen =)
-kahden viivan kansalainen -blogin Emäntä