Velttoilusta ja sanojen voimasta

Uskon vakaasti siihen, että käyttämämme sanat vaikuttavat siihen, miten elämme. Ei ole yhdentekevää, kuinka julkisuudessa keskustellaan.

Aloin miettiä sanoja luettuani uudestaan edellisen kirjoitukseni. Kun siinä puhuin “lasten ehdoilla tekemisestä” tarkoitin päätöksentekoa, jossa lasten tarpeet otetaan mahdollisimman hyvin huomioon. ”Lasten ehdoilla” saattaa kuulostaa siltä, että lasten annetaan sanella kaikki arjen asiat. Toisaalta lasten ehdoilla -eläjä (kuten minä kirjoituksessani) viestittää rivien välistä, että lapset rajoittavat omaa elämää.

“Lapsentahtisuus” on “lasten ehdoilla” elämisen sisarus, joka yhdistetään usein imettämiseen, jossa rintaa tarjotaan niin usein ja niin paljon kuin vauva haluaa. Lapsentahtisuudesta puhuvat vanhemmat pistävät omat tarpeensa syrjään ja ovat lastensa käytettävissa 24 tuntia vuorokaudessa. Mutta he antavat ymmärtää, että tekevät sen mielellään.

“Lapsikeskeisyys” taas saatetaan tulkita siten, että elämä pyörii vain lasten ympärillä eikä muulle ole aikaa. Todellisuudessa sillä taidetaan tarkoittaa elämää, jossa lapsen etu on aikuisten etua tärkeämpi.

Nykyään on suosittua arvostella lasten vanhempia miten milloinkin. Äideiltä saatetaan vaatia lapsentahtisuutta, mutta samalla kritisoida lasten ehdoilla elämistä. En jaksa enää edes hiiltyä kaikkien neuvojien edessä.

Minusta on kuitenkin tärkeää, miten näitä neuvoja jaellaan. Kun johtavassa asemassa oleva taloustieteilijä kutsuu kotiäitejä velttoilijoiksi, sanomaa ei voi tulkita muuksi kuin loukkaukseksi.

Velttoilu-heiton takana on varmasti hieno Excel-taulukko, josta voi näppärästi laskea, kuinka monta tuhatta uutta henkilötyövuotta syntyisi, jos kotiäiti menisi yhteiskunnan hyväksymään tuottavaan työhön nopeasti lapsen syntymän jälkeen. Mitään muuta tämä mainio taulukko ei sitten kerrokaan.

Velttoilu-heiton heittäneellä taloustieteilijällä ei ole lapsikeskeisyys-muuttujaa taulukossaan, koska lapsikeskeisyys ei tuota mitään. Lapsethan kasvavat joka tapauksessa.

Velttoilu-heiton heittäneen taloustieteilijän pojan nimi on Pyörni. Hänen on täytynyt miettiä sanoja ja sanojen merkitystä aika paljon. Siksi hän tietää, että kun julkisuuteen heittää tarpeeksi löylyä, uskomattomimmatkin väitteet alkavat kuulostaa todelta. Ensin velttoilu on vitsi ja kohta siitä puhutaan jo oikeana ongelmana.

“Ne lapsentahtisesti imettävät, kahviloissa istuvat, vauvakinoissa käyvät kotiäidit. Lapsikeskeisyys, mikä ihana tekosyy velttoilla