perjantai 27. heinäkuuta 2012

Aurinkovoideahdistus


Tänä kesänä ei ole paljon tarvinnut huolehtia auringon haitoista, joten tämä blogitekstinikin on melkein unohtunut minulta. 

Turkin loman jälkeen jäin nimittäin miettimään sitä, miten erimaalaiset vanhemmat suhtautuvat eri tavoin lasten suojaamiseen auringolta. Turkissa rannalla näki niin pikkuisissa uikkareissa juoksentelevia taaperoita kuin korvista kantapäihin verhottuja lapsia.

Omani kuului jälkimmäiseen ryhmään ja myönnettäköön, että tunsin itseni vähän typeräksi. Olisi kiva, jos lapsikin voisi nauttia kesästä ilman puuvillahaarniskaa niskassaan. Tunnollisena äitinä noudatin kuitenkin lukemiani ohjeita, joiden mukaan aurinkorasvaa pitää välttää alle kaksivuotiailla.

Kotona aloin etsiä tietoa siitä, mihin tämä maaginen kahden vuoden ikäraja perustuu. En ollut yllättynyt, kun netistä löytyvä tieto osoittautui ristiriitaiseksi ja epätarkaksi. Kukaan ei taida oikeasti tietää, kuinka haitallisia aurinkorasvojen kemikaalit ja nanokiteet ovat lasten terveydelle, eikä kukaan perustele kahden vuoden ikärajaa mitenkään.

Googlailuni riistäytyi hieman käsistä. Viime viikkoina olen lueskellut tieteellisiä artikkeleita, blogikirjoituksia, lehtijuttuja ja kysymys-vastaus-palstoja. En ole tullut niiden perusteella juurikaan viisaammaksi, mutta seuraavassa joitain tiedonmuruja, joita olen kerännyt.

Aurinkorasvojen kemikaalit nousivat otsikoihin vuonna 2001, kun sveitsiläinen tutkimusryhmä julkaisi tutkimuksen, jossa aurinkovoiteissa käytettyjen kemikaalien todettiin toimivan "hormonihäiritsijöinä" estrogeenin tavoin ja aiheuttavan nuorilla rotilla esimerkiksi kohdun kasvua. (Schlumpf, Margaret ym. In Vitro and in Vivo Estrogenicity of UV Screens)

Tästä New Scientist-lehden jutusta voi lukea artikkelin keskeisimmistä tuloksista. Euroopan komission työryhmä SCCNFP (Scientific Committee for Cosmetic Products and Non Food Products) selvitti asiaa ja totesi, että aurinkovoiteissa käytetyt kemikaalit ovat ihmiselle turvallisia. Erna Lehtinen ja Tapio Rantanen kirjoittavat Duodecimin Lääketieteellisessä Aikakauskirjassa vuonna 2004, että EU:n työryhmän selvityksessä aurinkosuojakemikaalien estrogeenivaikutus on vain noin miljoonasosa siitä, mitä saamme ruuan mukana.

Lisäksi Schlumpfin artikkelia on kritisoitu muun muassa siitä, että rottien saama kemikaalialtistus on niin suuri, että keskikokoisen ihmisen pitäisi rasvata itseään aurinkosuojavoiteilla päästä varpaisiin 34 vuotta joka päivä ennen kuin vastaava määrä kemikaalia kulkeutuisi ihmisen verenkiertoon. (Steven Q. Wang, Mark E. Burnett, Henry W. Lim: Safety of Oxybenzone: Putting Numbers Into Perspective)

Vuoden 2001 jälkeen aurinkovoiteiden kemikaalien tutkimista on jatkettu koeputkessa ja rotilla, mutta tulokset ovat keskenään ristiriitaisia.  Toisissa kokeissa rotilla havaitaan estrogeenivaikutuksia, kuten urosrottien murrosiän myöhästymistä. Toisissa kokeissa tällaisia vaikutuksia ei löydetä lainkaan.

Ihmisillä aurinkovoiteiden kemikaaleja on tutkittu hyvin vähän. Lähinnä on osoitettu, että aurinkovoiteiden kemikaalit imeytyvät ihmisen elimistöön niin, että jäämiä niistä on löydetty sekä verestä, pissasta että äidinmaidosta. Kuitenkaan ei ole selvää, että kemikaalit ovat joutuneet ihmisen elimistöön aurinkovoiteista, sillä samoja kemikaaleja käytetään muun muassa hiuskiinteissä, huulirasvoissa, shampoossa, meikeissä, hajuvesissä, matoissa, huonekaluissa, vaatteissa ja pesuaineissa.

Näitä eri tutkimuksia käydään läpi tuoreessa artikkelissa "Sunscreens: are they beneficial for health? An overview of endocrine disruption properties of UV-filters" (M. Krause et al. International Journal of Andrology, 2012, vol 35, issue 3)

Vaikuttaa siltä, että osa tutkijoista on jyrkästi kaikkia kemikaaleja vastaan ja osa taas suhtautuu niihin tyynesti ja suosittelee kemiallisten aurinkorasvojen käyttöä myös pienille lapsille, jos se on tilanteessa ainoa tapa suojata lasta uv-säteilyltä. 

Kaikki näyttävät kuitenkin vähän kuin varmuuden vuoksi suosittelevan pienille lapsille fysikaalisia aurinkorasvoja. Toisaalta nykyään fysikaalisistakin rasvoista varoitellaan, sillä niiden uudet nanokiteet voivat joidenkin tutkimusten mukaan imeytyäkin verenkiertoon. Nanokiteiden ominaisuuksiin en kuitenkaan jaksa enää perehtyä, vaan aion tulevaisuudessa rasvata lasteni ihoa silloin, kun se on tarpeen. Kyllä kesällä pitää saada leikkiä t-paita päällä.

2 kommenttia:

  1. Näitä on tullut mietittyä ja tutkittua minunkin :) Kuljen tässä asiassa jonkinlaista keskitietä kotona tropiikissa: aurinkovoidetta käytetään jos on oltava ulkona, mutta suurimman osan ajasta välttelen kyllä lasten kanssa aurinkoa ja ulkona olemista ihan kokonaan, ja pyrin sisälle tai varjoon. En siis pue lapsia yleensä ottaen Belizessä peittäviin vaatteisiin tai käytä heillä päivittäin aurinkovoidetta, vaan sen sijaan liikumme aika rajoitetusti ulkona. Kerran pari viikossa olemme pitempään ulkona auringossa keskellä päivää (uimatunnilla ja ratsastustunnilla) ja silloin käytetään t-paitoja ja voiteita (ja uimassa myös suojaavia uikkareita). Aamu- ja iltapäiväauringossa uskaltaa tropiikissakin heilua ulkona ilman voiteita tai muita suojia ja myöhäisiin iltapäiviin ajoittuvatkin meidän kävelyretket tai pihaleikit. Aika valkoisina ovat näillä keinoin säilyneet meidän lapset asuinmaastaan huolimatta :)

    Olen laittanut muutaman kuukauden ikäiselle vauvalle kerran-pari varalta aurinkovoidetta (parempi kuin palaminen tai ylikuumeneminen liian lämpimien vaatteiden vuoksi jos on oltava kuumassa auringossa!), vaan en rupeaisi niitä kyllä päivästä toiseen pienillä lapsilla käyttämään, kun tutkimustulokset eivät tosiaan yksiselitteisesti voi todistaa ettei kemikaaleista varmasti ole lapsille mitään haittaa. Vaikea silti kuvitella, että kovin kummoista haittaa voisi tulla siitä, että vaikka yhden rantaloman verran käyttää voiteita vähän enemmän. Eri juttu tosiaan kun asumme tuolla ikuisessa auringossa...

    VastaaPoista
  2. Maalaisjärki kunniaan! Kiitos Kata kommentistasi.

    VastaaPoista