Terveisiä lastenvaatekirppikseltä

Kävin reilu viikko sitten hakemassa läheiseltä lastenvaatteita myyvältä kirpputorilta hinnoittelupyssyn. En ole koskaan ollut vaatekaupassa töissä, joten piikikäs vekotin tuntui jännittävältä. Ensimmäiset viisitoista minuuttia.

Tuntien lajittelu, viikkailu ja hinnotteluoperaation jälkeen totuus alkoi valjeta minulle ja ystävälleni. “Ostaakohan näitä bodeja kukaan?” ystävä huokaisi väsyneesti, kun vaatekasoista ei ollut tulla loppua. Vielä epätoivoisemmaksi tulin, kun kävin viemässä 50 sentin ja euron vaatteemme myyntiin. Samaa kamaa joka pöydällä ja vieressä toinen äiti tyhjentämässä pöytää isoihin Ikean kasseihin.

Kävimme järjestelemässä pöytää joka päivä, ja aina tuntui siltä, että kukaan ei ollut ostanut mitään. Yhdet kumisaappaat, siinä se.

Viime sunnuntaina ajoimme kirpparille naureskellen, saataisiinko edes pöydänhintaa kasaan. Mutta jipii! Pari äitiysvaatetta oli ostettu, hyppykiikku oli mennyt. Tuotto, peräti 22,50 euroa, on pohjakassa yhteiselle ravintolaillalliselle.

Paljon tavaraa jäi myymättä, mutta onneksi ystäväni anoppi kokoaa äitiyspakkauksia Venäjän Karjalaan. Tuli hyvä mieli, että vaatteista on hyötyä.

Seuraavalla kerralla mietimme kyllä tarkkaan, ennen kuin vuokraamme pöydän uudestaan. Vaatteiden lajittelussa ja hinnoittelussa on tosi kova työ. Ehkä joku halpa päivän kirpputorikeikka olisi kivempi.

Ja helpoimmalla pääsee, kun pakkaa paidat muovipussiin ja nakkaa pussin vaatekeräyslaatikkoon. Jotenkin olisi vaan mukavampi, jos tietäisi, mihin hyväkuntoiset vaatteet menevät ja että niistä olisi vielä iloa jollekin muullekin.