Pärjäilyä pienen kahden kanssa

Monien reaktio oli vilpittömän kauhistunut, kun kerroin raskaana ollessani, että lastemme ikäeroksi tulee vain vuosi ja neljä kuukautta. Itsekin olin aika huolissani siitä, miten pärjään, mutta pakko oli vakuutella tutuille ja tuntemattomille, että ei se nyt niin kamalaa voi olla. Eräs vastaavassa tilanteessa ollut kaveri vakuutti, että kahden pienen hoitaminen on helpompaa kuin etukäteen ajattelee.

Minulle on luonteenomaista huolehtia etukäteen vähän kaikesta. Olin huolissani syöttämisestä, rappusten kävelystä, ulosmenosta, vaipanvaihdosta, siitä että esikoinen tuhoaa kämpän ja itsensä sillä välin, kun minä olen kiinni vauvassa.

Vauva on kohta kaksi kuukautta, ja siitä ajasta olen ollut päivisin yksin lasten kanssa noin puolet. Ensimmäisen kuukauden ajan mieheni ja äitini olivat vuorotellen auttamassa päivisin, minkä ansiosta kaikki ehtivät rauhassa totutella uuteen tilanteeseen. Yksin pärjäilyä vielä vähän opettelen.

Päivän sujuvuus on kiinni säästä, tuurista ja ajoituksesta. Parhaiten sujuu, jos vauva sattuu heräämään ennen isoveljeään niin, että ehdin syöttää ja vaihtaa vaipan rauhassa. Jos hyvin käy, vauva nukahtaa sopivasti silloin, kun on aika syödä aamiaista taaperon kanssa ja leikkiä rauhassa vähän aikaa.

Olen kehittänyt monenlaisia selviytymiskeinoja, joilla päivään ei mahdu liikaa kriittisiä tilanteita. Lataan kahvinkeittimen jo illalla ja ajastan pyykkikoneen pyörimään niin, että aamulla tarvitsee vain nostaa pyykit kuivumaan. Ennen puistoon lähtöä yritän laittaa taaperon lounaan mahdollisimman valmiiksi, jotta sitä ei tarvitsisi muuta kuin nopeasti lämmittää mikrossa. Nyt kun vauva ei tyydy enää pelkkään rintamaitoon, olen alkanut täyttää myös pullon valmiiksi jääkaappiin. Ulkotakkini taskussa on lastenkeksejä taaperolle, joka odottaa niiden avulla nätisti vaunuvarastossa sen aikaa, kun kannan vauvan kolmanteen kerrokseen. Dvd:t ovat ahkerassa käytössä aina silloin, kun syötän vauvaa.

Näistä kaikista varotoimista huolimatta, päivään mahtuun monta hetkeä, jolloin kotiäiti on tiukoilla. Vaikeimpia ovat juuri ne hetket, joista etukäteen huolehdin. Erityisesti uloslähtö vaatisi vielä hieman prosessinhallintaa. Mutta hankala tilanne menee aina ohi. Täytyy vain yrittää ottaa vähän rennommin, kun taapero koheltaa, vauva itkee ja puhelin soi.

Kaverini oli kuitenkin oikeassa. On tämä helpompaa kuin kuvittelin. Kiitos kuuluu vauvalle, joka nukkuu yleensä hyvin ja taaperolle, joka on erittäin reipas pieni puolitoistavuotias.